The Rasmus -yhtyeen entisen rumpalin Janne Heiskasen kuolemasta uutisoitiin viime viikolla. Hymy-lehti tietää kertoa, että 43-vuotiaana menehtynyt Janne kuoli Thaimaassa liikenneonnettomuudessa. Lehden tietojen mukaan onnettomuus tapahtui Jomtienilla, Pattayan lähellä.

Janne Heiskanen vaikutti yhtyeen riveissä viiden vuoden ajan vuosina 1994–1999.

The Rasmus -yhtye kertoi Jannen kuolemasta Instagram-tilillään.

– Saimme surullisia uutisia viime yönä: Janne Heiskanen menehtyi. Lepää rauhassa, Janne, 1979-2022. Elät muistoissamme ikuisesti, yhtye kirjoittaa.

– Hän oli meidän groovemme selkäranka. Meillä oli monia hienoja hetkiä ja kokemuksia yhdessä. Olimme teinejä alkaessamme kiertää. Tässä kuvassa olemme Korson Ankkarockissa elokuussa 1996. Janne on toinen vasemmalta. Syvimmät osanottomme Jannen perheelle ja rakkaille, yhtye jatkaa.

Lähde: Hymy

Lue myös:

Anna: Lauri Ylönen rehellisenä perheensä rankoista vuosista: ”Olen onnellinen, että emme luovuttaneet”

Lauri Ylönen ja Katariina Mikkola kohtasivat suuren tragedian: ”Elämä ei ole niin ruusuista kuin somessa näyttää”