Helsingin kaupunki on tehnyt päätöksen jonka mukaan Löyly on suojelukohde.

Löylyn omistaja, näyttelijä Jasper Pääkkönen, 39, on tunnustuksesta erittäin mielissään. Suojelupäätös on historiallinen, sillä vain harvoin näin uusi rakennus suojellaan.

– Tiesin Helsingin kaupungin harkinneen Löylyn suojelua, mutta minulle tuli täytenä yllätyksenä, että se tapahtui jo nyt, Pääkkönen kertoo Iltalehdelle.

Isoin kiitos kuuluu Pääkkösen mukaan rakennuksen arkkitehdeille. Löylyn ovat suunnitelleet arkkitehdit Ville Hara ja Anu Puustinen.

– Pyrimme silloisen yhtiökumppanini Antero Vartian kanssa antamaan heille vapaat kädet luoda jotain ennennäkemätöntä. Kannustimme heitä vielä rohkeampiin ja kalliimpiin ratkaisuihin, Jasper kertoo.

Kaverukset uskoivat etenkin arkkitehtuurin vetovoimaan ja halusivat rakentaa Löylystä niin hienon kuin ikinä kykenisivät.

Kaikki eivät uskoneet projektiin

Pääkkönen kertoo, että moni piti heitä hulluina projektin alkutaipaleella. Heille sanottiin, ettei ole järkeä rakentaa kalliilla syrjäiselle tontille Hernesaaressa jos aikoo tehdä kannattavaa liiketoimintaa.

Nykyään Hernesaaren aluetta kehitetään jatkuvasti ja alueelle rakennetaan uusia rakennuksia. Pääkkönen toivoo, että Löyly asettaa Hernesaareen nousevien rakennusten arkkitehtuurille korkean laatutason.

– Olisi sääli jos rakennusliikkeet rakentavat tylsää ja halpaa bulkkia Helsingin paraatipaikalle. Sitä on jo liian usein nähty.

Vuonna 2018 Löyly huomioitiin maailmanlaajuisesti kun Time-lehti nimesi sen maailman sadan parhaan nähtävyyden joukkoon.

Pääkkösen arvion mukaan juuri poikkeuksellinen arkkitehtuuri yhdistettynä perinteiseen suomalaiseen saunakulttuuriin viehätti Timen raatia.

Näet alta kuvia Löylystä. Jos kuvat eivät näy, voit katsoa ne täältä.

Korona vaikuttanut toimintaan

Korona on vaikuttanut myös Löylyn toimintaan ja tällä hetkellä se on suljettuna. Pääkkönen toivoo, että ovet voitaisiin avata jo kesällä asiakkaille.

– Korona sanelee säännöt ja asiakkaiden ja työntekijöiden turvallisuus on tärkeintä, hän toteaa Iltalehdelle.

Pääkkönen julkaisi Instagramissa humoristisen videon koronapandemian puhjettua ja oikaisi videon yhteydessä myös julkisuudessa velloneita väitteitä saunan vaikutuksesta koronavirukseen.

Näet videon alta. Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Tällä hetkellä Pääkkönen on Löylyn ainoa omistaja, sillä Antero Vartia myi osuutensa Pääkköselle puolitoista vuotta sitten.

Lähde: Iltalehti