Iltalehden haastattelema Mapon Finlandin toimitusjohtaja Jani Asunmaa, luopui kolmen kuukauden palkastaan jotta yhtiön työntekijöitä uhanneet yt-neuvottelut voitiin perua.

Mapon Finland tarjoaa ajoneuvojen paikannuspalveluita ja digitaalisia työaikaseurantaratkaisuja. Viime viikon maanantaina aloitetuissa yt-neuvotteluissa tavoiteltiin noin 100 00 euron säästöjä.

Aloitetut yt-neuvottelut pystyttiin kuitenkin perumaan, sillä Asunmaa luopui palkastaan huhti-, touko- ja kesäkuulta. Hän kertoo ansaitsevansa kuukaudessa noin 20 000 euroa.

– Kriisi on syvä, eikä kukaan tiedä, mitä tapahtuu. Jos tämä ei paljon hirveämmäksi muutu uskon, että saamme asiat hoidettua. Koko konsernissa ketään ei irtisanota, lomauteta, eikä työntekijöiden palkkoja leikata, Asunmaa kertoo puhelimitse Iltalehdelle.

Niiden jotka pystyvät, tulisi nyt auttaa

Yli kymmenen vuotta sitten Asunmaa teki konkurssin ja kertoo menettäneensä kaiken. Hän nousi kuitenkin uudelleen jaloilleen, myi suurimman osan Mapon Finlandista viime vuonna ja vaurastui. Kauppasumma on salainen, mutta Asunmaan mukaan puhutaan useista miljoonista. Kaupan mukana siirtyivät myös työntekijät.

– Meille on aina ollut tärkeintä yhteisöllisyys ja henkilöt. Työntekijöille lupasimme, että yrityskaupan myötä asiat eivät muutu. Nyt oli paikka seistä näiden sanojen takana, Asunmaa sanoo.

Toimitusjohtaja toivoo, että sellaiset henkilöt ja tahot, joilla on varaa investoida tai tehdä liennytyksiä, tekisivät niitä.

– Nyt tarvitaan niiden ihmisten apua, joilla on taloudellisesti mahdollista antaa sitä, Asunmaa sanoo.

Lähde: Iltalehti

Kuva: Instagram