Maailmalla on paljon tarinoita, joissa kerrotaan lemmikkien koskettavista kotiinpaluista.
Nyt Kanadassa on saanut uutistilaa iloinen tapahtuma, jossa lemmikkikissa palasi omistajansa luokse oltuaan kadoksissa peräti 12 vuotta. Freda Watsonin lemmikki George karkasi ovesta Winnipegissa 12 vuotta sitten ja Watson luuli menettäneensä kissansa ikuisiksi ajoiksi.
Onnellinen hetki koettiin 15.6.2017, kun eläinrakas henkilö löysi Georgen kadulta ja vei sen Winnipegin Humane Society -laitokseen. Siellä henkilökunta huomasi Georgen haalistuneen merkin, jossa oli Freda Watsonin edellinen osoite.
Vaikka Watson oli jo muuttanut osoitteesta pois, Humane Societyn työntekijät tavoittivat omistajan kälyn, joka kertoi kissanomistajan voivan hyvin ja olevan hengissä.
Watson sanoi olleensa shokissa kun kuuli kissan löytyneen.
– En voinut nukkua edellisenä iltana. Itkin yöllä ja itkin aamulla, Watson kertoi CBC:lle.
Työntekijät kertoivat kissan omistajalle myös, että se sähisi heille, mutta tultuaan omistajansa luokse, George oli paljon rauhallisempi.
– Kun menin kenneliin ja silitin häntä, George haistoi minua ja yhtäkkiä alkoi kiehnäämään minua kuin muistaisi minut. Kannoin hänet sylissäni pois ja hän laittoi molemmat tassunsa kaulani ympärille, ihan kuin halatakseen, kertoi Watson.
Watsonin mukaan joku oli pitänyt Georgesta hyvää huolta, koska se voi niin hyvin ja toivookin löytävänsä vielä kissansa auttajat. Nyt Watson aikoo kuitenkin nauttia ajastaan Georgen kanssa.
– George on osa perhettämme ja ansaitsee elää vielä muutaman vuoden kanssamme. Hän on jo vanha – hän täyttää 14 vuotta joulukuussa, Watson sanoi.
Lähde: Huffington Post
(kuvituskuvan kissa ei ole George)