IS:n viikonlopun kansikuvassa poseeraava aikanaan Idols -kilpailusta maamme laulajien tähtikaartiin singahtanut Anna Abreu on ilmoittanut jäävänsä tauolle. Viiden vuoden tiukan työputken jälkeen on aika hengähtää.
Toukokuussa lavat jättävä artisti suunnittelee lomailevansa vuoden loppuun mm. matkustellen ja mökkeillen. Eräs matkakohde on jo varma, sillä Anna aikoo matkustaa Yhdysvaltoihin, jossa asuu hänen poikaystävänsä lumilautailija Lauri Heiskari.
Abreu toivoo saavansa hengähdystauollaan uusia inspiraatioita ja näkökulmia levyään varten, jota hän alkaa työstää palattuaan bisnekseen.
Anna puhuu myös musiikkialan raadollisuudesta. -”Koskaan ei voi tietää, onko töitä vai ei”, hän toteaa. Lisäksi laulajasta on ahdistavaa olla muiden pomona. Jos itse sattuu vaikka sairastumaan, siinä menee monen muunkin ihmisen leipä.
Läde: IS