Egyptiläinen poptähti Shyma pidätettiin, sillä hänen musiikkivideotaan pidettiin liian rivona. Videolla Shyma tanssii alusvaatteisillaan syöden vihjailevasti banaania ja nuollen omenaa luokkahuoneessa, joka on täynnä miehiä. Naisen taakse liitutaululle on kirjoitettu luku 69.
Kappaleen nimi on suomennettuna ”minulla on ongelmia”. Konservatiivisille egyptiläisille siveettömänä pidetty video oli liikaa. Paikallinen poliisi vastaanotti lukuisia valituksia sen johdosta, mikä johti laulajan pidätykseen. Laulajaa vastaan ei ole vielä nostettu syytteitä, mutta luultavasti häntä kielletään esiintymästä maassa videon seurauksena.
Egyptiläinen sanomalehti Youm7 kirjoitti, että ”Shyma esittää turmeluksen oppitunnin nuorisolle”. Shyma on pyytänyt sosiaalisessa mediassa anteeksi videota ja pahoitellut sen aiheuttamaa mielipahaa.
Laulajan tukijoiden mielestä reaktiot videoon kertovat naisten alistamisesta. Egypti onkin äänestetty huonoimmaksi arabimaaksi naisten ja naisten oikeuksien kannalta. Maa on erittäin uskonnollinen ja konservatiivinen, ja naisten halutaan pysyvän vaiti ja nöyrinä. Egyptissä esiintyy myös paljon naisten sukupuolielinten silpomista, kunniamurhia ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.
Videolla on otteita siveettömäksi tuomitusta videosta.
https://youtu.be/VTfuNyL0UKw
Lähde: Meaww