Jo kauan on kauhisteltu mallien riutuneita olemuksia. Nuoret naiset näännyttävät itsensä pahimmillaan nälkäkuolemaan vastatakseen kauneusihanteisiin, jotka tuntuvat vain kovenevan vuosi vuodelta. Onneksi on toisenlaisiakin tarinoita.
Kiinalaismalli Stephanie Shiu bongattiin mallitoimistoon New Yorkiin kesken lääkäriopintojen, mutta kun vyötärönympärys levisi pari senttiä, hänet käskettiin tiukalle laihdutuskuurille. Useissa maissa asuneen menestyneen kaunottaren ura näytti olevan ohi, sillä hän kieltäytyi riskeeraamasta terveyttään järjettömiltä tuntuvien vaatimusten vuoksi.
Stephanie vaihtoi saman tien mallitoimistoa ja alkoi esiintyä ”plus-kokoisena” mallina. Hän sanoo olevansa työllistetympi ja onnellisempi kuin koskaan tämän ratkaisun jälkeen. Plussakoko on toki suhteellinen käsite kuten kuvasta huomaa, mutta myös hyvä esimerkki siitä, kuinka epärealistisen laiha mallin tulisi olla vastatakseen ihanteita.
Katso kuva ”liian lihavasta” Stephaniesta täältä.
Lähde: IL