Amerikassa kaikki on suurempaa, myös iskuyritysten törkeydessä. Naispuoliseen työkaveriinsa ihastunut 34-vuotias minnesotalainen John Lind keksi mielestään nokkelan tavan kiinnittää naispuolisen työkaverinsa huomio.
Lind paljastui, kun nainen yllätti hänet sesomassa naisen työpöydän äärellä, kädet haaroissaan ja kasvoillaan pelästynyt ilme. Lind kertoi naiselle tulleensa hänen toimistoonsa kysyäkseen jotain, mutta naisen oli vaikea uskoa tätä, koska työpöydältä valui lattialle nestettä. Mies tunnusti tekonsa ja sanoi tienneensä sen olleen ällöttävää ja väärin. Silti hän ei voinut mitään itselleen.
Nainen sanoi kahvinsa maistuneen oudolta useita kertoja, mutta ajatteli kahvikerman menneen huonoksi. Kun poliisit kertoivat naiselle kyseessä olleen Lindin siemenneste, hän vastasi: ”Arvasin sen.”
Lind voi saada touhuistaan vuoden vankeutta ja 4500 dollaria sakkoa.
Lähde: Break.com (kuva ei liity tapahtumaan)