Britti Dominic O’Connor vastasi oikeudessa syytteisiin siitä, että hän tappoi koiransa julmasti kuristamalla sen hihnalla. Sen jälkeen hän paloitteli koiran ja kokkasi sen omien sanojensa mukaan sipuleiden kera, ennen kuin syötti sen toiselle koiralleen.
O’Connor sai kahden vuoden vankilatuomioon ja elinikäisen eläintenpitokiellon.
– On selvää, että olit päättänyt tappaa tämän koiran ja niin tehdessäsi aiheuttaa sille vakavia kärsimyksiä. Miten tahansa katsottuna tämä käytös on barbaarista, tuomari totesi.
Tuomari lisäsi, että miehen teot olivat laskelmoituja ja tämä tiesi kiinnijäämisen riskin heittäessään osan eläimen jäännöksistä pois muovikassissa. Tuomari myös arvioi, että rikoksen uusimisen riski oli suuri. Mies tuomittiin eläimelle aiheutetusta tarpeettomasta kärsimyksestä.
Tuomari myös totesi, että O’Connorin käytös olisi helposti tulkittavissa mielenhäiriöstä johtuvaksi, mutta miehen asianajajat eivät esittäneet luotettavia todisteita miehen mielenterveydestä.
Lähde: Metro UK
Kuva: Pixabay (Kuva ei liity tapaukseen.)