Ihmiset kertoivat kuolemanrajakokemuksistaan Quoran Kysymys ja vastaus -palstalla. Osa vastaajista kertoi kokeneensa pelkoa ja osa erikoista rauhallisuutta.
Kysymykseen vastannut Kiara St Clara muisteli kokeneensa sietämätöntä yksinäisyyttä, kun hänen sydämensä pysähtyi kahdeksi minuutiksi. Hänet elvytettiin, minkä jälkeen hän oli koomassa kaksi päivää.
– Olin yksinäisempi kuin voin kuvailla – ja tuo tunne on ollut piirtyneenä aivoihini yli vuosikymmenen, nainen paljasti.
– Se oli synkkä, tyhjä tila, jossa ei näyttänyt olevan painovoimaa. Kutsuin ystäviä ja perheenjäseniäni, jotka olivat jo kuolleet. Olin yllättynyt, ettei kukaan tullut lohduttamaan minua, vastaaja jatkoi.
Lucia Arrigucci oli vähällä kuolla ratsastusonnettomuudessa vuonna 2014.
– Sydämeni oli pysähtyä kolme kertaa, ja olin itse asiassa tietoinen siitä. Joka kerta minusta tuntui, kuin irtoaisin ruumiistani ja valo alkaisi vetää minua puoleensa, hän kuvaili.
– Ensimmäinen ajatukseni oli: Tässä ei ole mitään pelättävää, jos ihmiset vain tietäisivät, että kuolema on tällaista, heidän ei tarvitsisi pelätä niin paljon, Arrigucci jatkoi.
Bristolilainen Christopher Mooney uskoi käyneensä 20-30 sekunnin päässä kuolemasta. Hän kuvailee kokemusta elämänsä rauhallisimmiksi hetkiksi.
– Kun kuulet stereotyyppisiä kertomuksia siitä, miten elämä kulkee silmien edestä, juuri siltä se tuntui.
Vasta viime viikolla tiedemies Sean Carroll väitti, ettei kuoleman jälkeinen elämä ole mahdollista. Carroll oli tutkinut teoriaa, jonka mukaan sielu jää jäljelle ihmisen kuoltua. Tiedemiehen mukaan tietoisuuden mahdollistavat aivojen atomit ja elektronit, jotka eivät enää toimi ihmisen kuoltua. New Yorkin yliopiston julkaisemassa tutkimuksessa puolestaan vahvistettiin lokakuussa, että tietoisuus jatkuu sydämen pysähtymisen jälkeen.
Lähde: Daily Star