Miss Jyväskylä 2021 -kilpailun finalistit on valittu. Semifinaali oli erityisen tiukka ja monien eri tehtävä- ja esiintymisosioiden jälkeen finaaliin valittiin kymmenen nuorta naista.

Mukana finalisteissa on myös muun muassa Temptation Island Suomi -ohjelmasta tuttu Viola Tenhu.

Kilpailussa etsitään iloista, sanavalmista ja esiintymistaitoista Jyväskylän nimikkotyttöä erilaisiin edustustehtäviin. Miss Jyväskylä -kilpailu toimii myös ensiaskeleena ja ponnahduslautana missimaailman suurempiin tavoitteisiin. Tittelinhaltijat tulevat työskentelemään vuosittain monenlaisissa edustustehtävissä ja yleisön parissa edustaen paikkakuntaa.

– Miss Jyväskylä -kilpailuun oli tänä vuonna huippumäärä kiinnostuneita ja osallistujia. Semifinaalin taso oli erinomainen, kertoo pitkään kilpailun järjestäjänä toimineen Domakers Finland Oy:n Tanja Finne.

Kilpailun finaali järjestetään lauantaina 30. lokakuuta Keski-Suomen suurimmassa kauppakeskuksessa Sepässä Jyväskylässä.

Katso alta kaikki finalistit.

1. Jasmiina Kääminen

Kuva: Miss Jyväskylä

2. Viola Tenhu

Kuva: Miss Jyväskylä

3. Ester Sykiäinen

Kuva: Miss Jyväskylä

4. Aili Hautakoski

Kuva: Miss Jyväskylä

5. Terhi Paakkunainen

Kuva: Miss Jyväskylä

6. Milla Savolainen

Kuva: Miss Jyväskylä

7. Jasmin Kinnunen

Kuva: Miss Jyväskylä

8. Riina Katajisto

Kuva: Miss Jyväskylä

9. Maiju Kaustinen

Kuva: Miss Jyväskylä

10. Rosamaria Pulliainen

Kuva: Miss Jyväskylä

Lue myös:

IL: Sunneva Sjögrén kommentoi salaisesta missiraadista noussutta kohua – ”Kaikki eivät halua julkisuuteen”

Linda Lampenius julkaisi tunteita herättävän alastonkuvan – julkaisee pian kirjan elämästään – ”Tämä on ollut minulle pitkä ja vaikea matka”