Suomalaisjulkkiksia ei kovin usein löydy pornosivustoilta – ei esiintyjänä eikä varsinkaan mainostajana.
Petri Nygård on mielellään poikkeus monessakin asiassa. Rääväsuisen räppärin ronski kohusingle ”Pannaan Suomi kuntoon” keräsi yli miljoona streamia julkaisuviikollaan kaksi vuotta sitten. Kappale ponnahti heti Spotifyn kuunnelluimmaksi kappaleeksi. Suosikkiralli keräsi huikeat 221 000 toistoa vappuaattona vuonna 2016. Tulos oli hieno huomioon ottaen, ettei kappale sanoistaan johtuen juuri soinut radioissa. Kappaleen teemaan liittyen ei ollutkaan kovin yllättävää, että sitä mainostettiin myös pornosivustoilla, kuten suositussa Redtubessa.
petri-nygård-mainos-pornosivulla-sensuroitu
”Pannaan Suomi kuntoon” -kappaletta on luonnehdittu pornolaulun ja poliittisen satiirin yhdistelmäksi. Räppäri itse kertoi, että kertosäe sai alkunsa kansanedustaja Toimi Kankaanniemen edelliskeväisestä kohuviestistä, jossa sanottiin ”nussittuna nukkuisit sikeästi”.
– Kankaanniemen lisäksi voisi ottaa varmasti monien muidenkin läppiä käsittelyyn, Nygård naureskeli.
Kappaleen roisit sanoitukset herättivät närkästystä tematiikallaan varsinkin huolestuneiden vanhempien keskuudessa (mm. vauva.fi), mutta suosikkiräppäri suhtautui kohuun tyynesti.
– Oon aina sanonut etten ole mikään roolimalli. Mä teen viihdettä ja mulle sen tekeminen on hyvin vapaata ja en haluu asettaa mitään rajaa tai sensuuria siihen. Mä teen musiikkia, joten jokainen voi kuunnella omalla vastuulla.