Samantha-Chirichella-Facebook
26-vuotias nainen kertoo saaneensa työpaikan suuren New Yorkissa sijaitsevan energia-alan yhtiön lakiosastolta. Työtarjous hyväpalkkaisesta työstä kuitenkin peruttiin, koska työnantajan edustaja oli nähnyt naisen Instagram-tilillä rohkean kuvan.
Kolme vuotta sitten otetussa kuvassa Samantha Chirichella poseeraa alastomana toisen naisen kanssa. Naiset ovat sängyllä kyljellään ja suutelevat toistensa nännejä.

New Yorkin Long Islandilla asuva Samantha on nostanut oikeusjutun yritystä vastaan. Hän väittää tulleensa syrjäytetyksi seksuaalisen suuntautumisensa takia. Hänen mukaansa kuva ei ole pornoa, vaan taidetta. Kuva on hänen ystävänsä ottama ja sama kuva on ollut esillä taidenäyttelyssä.
Myöhemmin nainen muutti Instagram-tilinsä yksityiseksi, joten kuva ei ole enää kaikkien nähtävillä.
Lähde: New York Daily News
Kuva: Samantha Chirichella Facebook