Tähti tiukaksi -nettisarjan viimeinen jakso jäi julkaisematta, koska konseptin tasavertaiset omistajat Anniina Koivisto, sekä sarjan tuottanut Satu Leygonier ajautuivat erimielisyyksiin konseptiin liittyvistä seikoista ja sopimuksesta.
– Asiaa ei auttanut, että Anniina Koivisto sai kyseenalaista huomiota julkisuudessa julkaistuaan ”vahingossa” eroottisen videon miespuolisen henkilön kanssa, joka ei ollut Anniinan oma kihlattu, eikä millään tavalla edullista huomiota Tähti tiukaksi -sarjan jatkoa ajatellen. Tässä vaiheessa katsoin parhaaksi lopettaa Tähti tiukaksi -yhteistyön lopullisesti, vaikka lähes valmis viimeinen jakso sarjasta oli jo tehtynä, Satu Leygonier sanoo.
– Pahoittelen suuresti omalta osaltani, että emme voineet toimittaa Tähti tiukaksi- sarjan viimeistä jaksoa yllämainituista syistä, Leygonier sanoo.
Leygonierin mukaan itse artisti Norlan El Misionario ei ollut osallisena Tähti tiukaksi -konseptiin liittyvissä erimielisyyksissä. Norlan El Misionario, jota sarjassa seurattiin, pääsi tavoitteeseensa ja pudotti 10,1 kg ja oivalsi pian kuurinsa jälkeen aivan toisenlaisen hänelle itselleen paremman tavan saavuttaa ja pysyä omassa hyvän olon painossaan. Norlan ei suosittele 8 viikon pikadieettejä, sillä hänen mukaan ne kostautuvat hyvin nopeasti ja antavat keholle ns. hätäsanoman puutteesta ja asettavat kehon kriisitilaan, josta alkaa jojoilu painon kanssa. Nyt Norlan noudattaa puhdasta ja vahvasti luomuun painottavaa ruokavaliota, jonka hän on todennut kehollensa parhaiten sopivaksi ja joka ei rääkkää kehoa kalorien laskennalla. Satu Leygonier sanoo vielä salamyhkäisesti, että Norlan on löytänyt myös liikunnan suhteen jotain paljon tyydyttävämpää kuin kuntosali. Norlan julkaisee kolmannen levynsä Caribbean Konexion tänä vuonna.