On tässä jo kärvisteltykin. Mutta nyt se on tulossa – jopa kolmeenkymmeneen asteeseen nouseva helle. Ja sitä myös kestää peräti kaksi viikkoa. Korkeapaineen alue on siirtymässä Suomen yläpuolelle jo huomenna.
Sekä Forecan että Ilmatieteenlaitoksen ennusteet todella näyttävät huomiselle aurinkoa. Mutta mihin perustuu kahden viikon helle-ennuste?
Sen on antanut Espanjan Aurinkorannikolla nykyisin asuva suomalaissyntyinen Mikko E, joka on jo kahdenkymmenen vuoden ajan ennustanut säätä varsin tarkasti.
-Olen opiskellut kotimeteorologiksi kantapään kautta, ja täytyy sanoa, että peittoan monien virallisten tahojen ennustukset mennen tullen. Käytän tietokonesäämallinnusten lisäksi vanhan kansan suussa kulkevia oppeja. Näistä on se hyöty, että yhdistelemällä syntyy parempi ennakoivuustodennäköisyys, Mikko E väittää Metropolille.
No, pianhan se nähdään. Kahden viikon helle. Uskotko sinä Mikko E:n ennustukseen?
-Ennustin jo huhtikuussa tuttavapiirilleni, että Suomessa ei kesää nähdä ennen kuin elokuussa. No, näinhän tässä on käynyt.