Perjantaina ensi-iltaan tuli kotimainen Lunastus-elokuva. Helsingissä ja Kajaanissa kuvattu trilleri kertoo nuoresta miehestä, joka soluttautuu rikollisliigaan. Tarinassa päähenkilö rakastuu eroottisena tanssijana työskentelevään nuoreen naiseen, jota näyttelee Saara Kotkaniemi.
Alkuvuodesta Kotkaniemi nähtiin muun muassa Talvivaaran kaivoksesta kertoneessa Jättiläinen-elokuvassa, sekä Kansallisteatterissa Paavo Westerbergin kirjoittamassa ja ohjaamassa Mahdolliset maailmat -näytelmässä.
Kotkaniemi on naimisissa näyttelijä-muusikko Olavi Uusivirran kanssa. Pariskunnalla on yhteinen tytär.

Pienellä budjetilla ilman julkista tukea tehty Lunastus kuvattiin noin kaksi vuotta sitten. Saara Kotkaniemen lisäksi elokuvassa nähdään ammattinäyttelijät Lauri Tanskanen, Jemina Sillanpää ja Matti Onnismaa. Kaikki näyttelijät työskentelivät kuvauksissa ilman palkkaa.
Elokuvassa nähdään Lauri Tanskasen ja Saara Kotkaniemen välisiä varsin rohkeita ja alastomuutta sisältäviä seksikohtauksia, joista osa on päätynyt myös elokuvan traileriin.

Kuva: Black Lion Pictures