32-vuotias Samantha Sepulveda työskentelee poliisina New Yorkissa. Seitsemän vuotta poliisin ammatissa toimineella näyttävällä naisella on myös toinen työ, jonka ansiosta hän on saanut Instagramissa yli 160 000 seuraajaa.
Samantha työskentelee poliisin tehtäviensä lisäksi myös alusvaatemallina. Ura mallina sai alkunsa, kun naisen ystävä työskenteli alusvaatteita ja uimapukuja markkinoivassa yrityksessä. Hän palkkasi Samanthan malliksi muotinäytökseen vuonna 2013.
New York Post -lehden haastattelussa Samantha kertoo olevansa työssään ilman meikkejä ja tukka taakse vedettynä, koska haluaa näyttää mahdollisimman maskuliiniselta. Kuitenkin siitä huolimatta monet ovat kiinnittäneet huomiota näyttävän poliisin ulkonäköön.

Esimerkiksi kerran Samantha jahtasi työparinsa kanssa vaimoaan pahoinpidellyttä miestä. Karkulainen uhkasi tappaa perässään olevat poliisit, mutta Samanthan nähtyään mies kehui naista parhaimman näköiseksi poliisiksi ja pyysi Samanthaa treffeille pidätyksen yhteydessä.
Samantha julkaisee seksikkäitä mallikuvia Instagram-tilillään. Sen ansiosta naiselle on kertynyt huima määrä seuraajia sosiaalisessa mediassa. Kuvien perusteella Samanthaa voi hyvällä syyllä kutsua maailman seksikkäimmäksi poliisiksi.

Kuva, jonka *OFFICIAL*Samantha Sepulveda™✨ (@sammysep) julkaisi


Lähde: New York Post
Kuvat: Samantha Sepulveda Instagram