Menneinä vuosina suomalaiset ihmettelivät uutisista, kun kaukaisten suurkaupunkien kuten New Yorkin ja Lontoon puistoista löytyi käytettyjä huumeruiskuja, joissa hyvin mahdollisesti oli toinen toistaan vaarallisempien tautien bakteereja. Tuolloin me suomalaiset ajattelimme, että onneksi pohjoisessa lintukodossamme ei sentään moisesta tarvinnut huolehtia.
Maailma on kuitenkin muuttunut ja nyt myös täältä Suomesta alkaa yhä useammin löytyä käytettyjä huumeruiskuja jopa koulureittien ja lastenpuistojen laitamilta.
Turkulainen Tomi Raittinen sattui paikalle, kun tokaluokkalaiset pojat olivat juuri löytäneet kuvassa näkyvän ruiskun koulutiensä varrelta. Raittinen puuttui tilanteeseen ja jakoi myöhemmin tulikivenkatkuisen mielipiteensä asiasta Facebookissa.
Rankkojen terveisten sävyttämästä viestistä käy ilmi, että Raittinen ehti juuri väliin, kun pikkupojat olivat poistamassa ruiskun neulasuojaa. Tällä kerralla selvittiin säikähdyksellä, entä ensi kerralla?
huumeruisku