Palkinnoksi sopimus mallitoimisto Portfolion kanssa ja luksusloma New Yorkiin

Suomen sähäkin silmälasimalli 2011 on 17-vuotias Lotta Helminen Pirkkalasta. Optikkoketju Specsaversin neljättä kertaa järjestämä silmälasimallikilpailu keräsi ennätysmäärän osallistujia, kun yli 500 mallikandidaattia ympäri Suomen ilmoittautui mukaan kisaan. Toiseksi kilpailussa sijoittui Merika Koivusalo Ulvilasta ja kolmanneksi Niko Toppari Kauhavalta. Kovatasoinen finaali järjestettiin Kaapelitehtaalla Voicen Muotiviikon avajaisiltana.

Suomen sähäkin silmälasimalli -kilpailu on maailman ensimmäinen ja ainoa silmälaseja tyylikeinona korostava mallikilpailu, jossa valttia on edustavan ulkonäön lisäksi persoonallisuus, sanavalmius sekä ennen kaikkea positiivinen ja rento asenne. Kaapelitehtaalle finaalia seuraamaan saapunut yli tuhatpäinen yleisö sai ihailla syksyn ja talven kuumimpia muotitrendejä, kun kymmenen finalistia asteli catwalkille kukin kahteen eri lookkiin stailattuna, tyyliä täydentävin silmälasein.
Lotan persoonalliset kasvot sekä lavakarisma nostivat hänet tuomariston suosikiksi. Voittajan valinta venyi viime minuuteille, sillä kilpailu oli tänä vuonna poikkeuksellisen kovatasoinen. Pirkkalan lukiota toista vuotta käyvä ja finalistikymmenikön kuopus Lotta on haaveillut mallintöistä jo pitkään, ja hän kertookin odottavansa innolla, mitä tuleva vuosi Suomen sähäkimpänä silmälasimallina tuo tullessaan.
– Voitto tuli täysin yllätyksenä ja fiilis on tällä hetkellä aivan uskomaton! Kilpailu on ollut kokonaisuudessaan mieletön kokemus ja kurkistus mallimaailmaan, joka on näyttänyt tosi mielenkiintoiselta. Ryhmähenki finalistien kesken ehti nousta näiden kahden päivän aikana myös todella korkealle, ja catwalkilla tsemppasimmekin toinen toisiamme ihan loppuun saakka, Lotta kertoo.
Lotta saa palkinnoksi sopimuksen mallitoimisto Portfolion kanssa, model makeoverin, mallikansiokuvaukset huippuvalokuvaaja Kira Gluschkoffin kanssa sekä luksusloman New Yorkiin.
Suomalaisen muotimaailman suunnannäyttäjät innoissaan finalistien kovasta tasosta
Suomen muotimaailman huippunimistä koostunut tuomaristo oli ilahtunut mallimaailman mittoihin yltävistä finalisteista sekä miespuolisten hakijoiden määrästä. Tuomariston mukaan kilpailu oli erittäin tasainen ja voittajan löytäminen osoittautui odotettua vaikeammaksi. Tiukan ja viimeisille minuuteille venyneen pohdinnan jälkeen, tuomaristo pääsi kuitenkin yksimielisyyteen voittajasta.
Kilpailun finalistien kova taso ja persoonallisuus pääsivät hyvin esiin huikean pitkällä catwalkilla. Voittajasta etsimme näyttävän ja persoonallisen ulkonäön lisäksi monipuolisuutta, edustuskykyä ja valmiutta heittäytyä, ja sen myös saimme. Lotalla on kaikki valmiudet kehittyä huippumalliksi, Marita Hakala kommentoi tunnelmia finaalin jälkeen.
Suomen Huippumalli haussa -ohjelmasta tutun Anne Kukkohovin, mallitoimisto Portfolion omistajan ja nykyisin Specsaversin B-to-B-myynnistä vastaavan Marita Hakalan, vaatesuunnittelija Katri Niskasen sekä Elle-lehden muodin tuottaja Mia Dillemuthin lisäksi tuomaristossa vaikutti itsekin mittavan malliuran tehnyt muusikko Kim Herold. Finalistien stailauksesta vastasi Teri Niitti, joka toi kisaan näkemyksensä muotimaailman kuumimmista trendeistä.

 
Teuvo Lomanista Vuoden Poka
Suomalaiset saivat äänestää Suomen sähäkin silmälasimalli -kilpailun yhteydessä myös perinteeksi muodostunutta Vuoden Pokaa, eli Suomen valovoimaisinta silmälaseja käyttävää julkisuuden henkilöä. Jo neljättä kertaa suomalaiselle julkkismiehelle menneen tittelin voitti tänä vuonna sisustussuunnittelija ja tv-kasvo Teuvo Loman.

 
Olen todella otettu valinnasta. Mahtavaa kuulla, että kasvot ovat vielä niin hyvässä kunnossa, että lasitkin näyttävät päälläni hyvältä. Tykkään vaihdella laseja usein ja itselleni on tärkeintä, että pokat ovat hauskan näköisiä, ja että niitä katsoessa tulee hyvä mieli. Tällä hetkellä olen aivan hurahtanut Benettonin mehevän herkullisiin ja syötävän värikkäisiin pokiin, Loman kertoo.
Teuvo Loman lahjoittaa Vuoden Pokalle annetun, hyväntekeväisyyteen tarkoitetun 1 000 euron palkintosumman SPR:n Nuorten Turvatalojen toimintaan. Nuorten Turvatalot antavat keskusteluapua ja tukea tulevaisuuden rakentamiseen vaikeassa elämäntilanteessa oleville nuorille sekä heidän perheilleen. Lahjoitusvaroilla varmistetaan mahdollisimman pitkät aukioloajat ja mahdollisuus tarjota enemmän ammatillista apua nuorten ongelmiin.
Aiempina vuosina Vuoden Pokaksi on äänestetty pop-tähti Antti Tuisku, tyylitaituri Jorma Uotinen sekä viihteen moniottelija Simo Frangén. Kisan monivuotinen suosio osoittaa, että silmälasien käyttö on muuttumassa entistä suositummaksi sekä nuorten että vanhempien käyttäjien keskuudessa.