Australiassa poliisi ampui Batman-hahmoiksi pukeutunutta miestä ja naista, jotka olivat antautuneet lemmenleikkeihin yökerhossa. Jokeriksi naamioitunut Dale Ewins, 35, sai luodin vatsaansa, kun poliisi erehtyi pitämään hänen leikkiasettaan oikeana. Harley Quinniksi pukeutunutta 37-vuotiasta Zita Sukysia ammuttiin jalkaan.
Yökerhossa oli käynnissä eroottiset naamiaisjuhlat, kun noin 40 aseistautunutta poliisia keskeytti hauskanpidon. Yökerhon omistaja Martha Tsamis on puolustanut ammuttua paria sanomalla, että heidät saatiin kiinni ”epäilyttävässä tilanteessa”, joka oli kuitenkin tapahtuman luonteeseen sopiva.
– Näitä tapahtumia on järjestetty noin 20 vuoden ajan ilman minkäänlaisia välikohtauksia, Tsamis toteaa Facebookissa. – Osallistujat ovat yleensä vanhempia aikuisia, jotka tulevat rooliasuissa ja antautuvat toistensa kanssa aikuisten fantasioihin.
Kertoman mukaan Ewins otti leikkiaseensa esiin poliisin lähestyessä. Henkilökunta sanoo kertoneensa poliiseille, ettei ase ollut oikea. Poliisin edustajan mukaan Ewins ei luopunut leikkiaseestaan, minkä vuoksi poliisi ampui pariskuntaa.
Molemmat uhrit vietiin sairaalaan, ja Ewinsin kerrotaan olevan kriittisessä tilassa. Tapauksen tutkinta on parhaillaan käynnissä.
Lähde: Evening Standard