Laulajatähti Rihanna juhli Jay-Z:n ja Kanye Westin jatkoilla niin railakkaasti, että menetti muistinsa. Neitonen Twiittasi olleensa humalassa vielä herättyään seuraavana aamuna kello 9.00.
Tähdellä ei ole aavistustakaan siitä, kuinka hän on päätynyt nukkumaan. – Kävelinkö? Kompuroinko? Kannettiinko minut? laulaja pohtii ja myöntää, että krapula oli niin hermeettinen, ettei hän kyennyt lähtemään sovittuihin harjoituksiin.
Rihannan terveydentila on ollut perheen ja fanien huolenaiheena, koska hän joutui sairaalaan tiputukseen aiemmin tässä kuussa. Syynä oli uupumus ja nestehukka.
Vaikka ilta päättyi hullusti, tähti näytti upealta kuten aina. Paikalla nähtiin toki myös edustava kaarti muitakin julkimoita. Katso kuvat juhlista täältä.