Nainen oli yllättämässä poikaystäväänsä ja päätti valmistaa romanttisen aterian ystävänpäiväksi. Mikään ei kuitenkaan mennyt kuten piti.
Mercedes Bishop kertoo Metro-lehdelle hänelle kolme vuotta sitten sattuneesta tapahtumasta.
Kesken ruokien valmistusta, hän oli kompastunut kissaansa ja kaatanut ruoan itsensä päälle. Öljy poltti hänen ihoonsa vakavat palovammat. Kolmen vuoden aikana hänelle on tehty useita ihosiirtoja.
– Olimme olleet yhdessä ainoastaan viisi kuukautta, joten toivoin tekeväni ruoalla vaikutuksen.
Ovelle kiirehtiessään hän kuitenkin kaatui kissaan vakavin seurauksin.
– Olin heti täydessä tulessa. Haistoin ihoni palavan, joka sai minut voimaan pahoin. Huusin apua. Onneksi naapurini kuuli ja kutsui ambulanssin.
Mercedes sanoo hyväksyneensä arvet ihossaan ja toivoo tarinansa auttavan muita palovammoista kärsineitä.
– Arpeni eivät määrittele sitä mikä olen.
Lähde: Metro
Kuva: Wikimedia Commons