Ensi viikolla 5.-7. heinäkuuta juhlittavan Ruisrockin rakentaminen on parhaillaan käynnissä Turun Ruissalossa. Lavojen lisäksi alueelle nousee lukuisia ravintoloita, baareja ja ruokakojuja. Tänä vuonna on myös panostettu erityisesti alueen taide-elämyksiin.
Festarikansa pääsee osallistumaan Ruisrockin flashmobiin

Tänä vuonna Ruisrock on aloittanut yhteistyön turkulaisen Olohuone 306,4 km² -kaupunkitaidetapahtuman kanssa. Olohuoneen lähtökohtana on kannustaa ihmisiä näkemään asuinympäristönsä toisin, ja tehdä kaupungista olohuone, jossa voi törmätä taiteeseen yllättävissäkin paikoissa. Tänä vuonna Ruisrockiin saadaan kaksi Olohuone-teosta. Toukokuu Kollektiivin ”Itkijänaiset” on surusaattueeksi pukeutunut esitys, joka pohtii roskaamista ja nostaa arjen pikkurikkeet esiin vuolaalla kollektiivisella surullaan. On osuvaa esittää teos uudestaan juuri Ruisrockissa, luonnonsuojelualueen kupeessa ja festivaalin väenpaljoudessa.
Toinen teos on puolestaan suunniteltu erityisesti festivaalia varten. Ruisrockin historian ensimmäinen flashmob Ruismob toivottaa ruotsinlaivamatkustajat tervetulleeksi Turkuun yhteistanssilla. Liikkeitä harjoitellaan lauantaina 6.7. ennen Silja Linen iltalaivan lipumista Ruissalon ohi. Koreografian tekee Dance-ohjelmastakin tuttu Katrin Vaskelainen.
Teatterit näkyy festivaalilla eri muodoissa. Palkittu katuteatteriryhmä Kuuma Ankanpoikanen toteuttaa ”Let’s Fat!” -teoksensa ensiesityksen Ruisrockissa. Teoksessa surrealismi kohtaa improvisaation, kun tökerösti käyttäytyvät turistit pääsevät valloilleen festivaalialueella. Minirantalavalla nähdään sunnuntaina improvisaatioteatteria, johon myös yleisö pääsee vaikuttamaan. Esitystaiteilijakomedienne Kiisu Alén ja pitkänlinjan improvisaatioryhmä Hansa Lovers yhdistävät voimansa Magenta Skycodestakin tutun muusikko Valtteri Lipastin säestämänä. Kaikkina festaripäivinä alueella on nähtävissä myös Aleksi Höylän ja Hanna Peltoniemen soolopantomiimiesitys Nosste.
Ruisrockin viiden lavan lisäksi musiikki levittäytyy myös festaritantereelle ja jopa kauppatorin Ruis-kioskille. Festarikävijän saattaa yllättää 14-henkinen marssiorkesteri Bad Ass Brass Band tai Kerkko Koskinen Kollektiivin kanssa lavallekin nouseva 60-henkinen Kuopion Nuorisokuoro. KOFFin stagedive-lavalla puolestaan esiintyy joka päivä Roope Salminen & Koirat.
Tänä kesänä alueella on luvassa silmäniloa graffitien muodossa. Osana Turku Design Weekiä järjestetty Knit’n’Tag Turku -tapahtuma koristeli Aurajokirannan puut neulegraffiteilla, joita pääsee tällä kertaa ihailemaan Ruissalon puissa. Perjantaina ja lauantaina Ruisrockissa puolestaan seurataan graffittiseinän valmistumista Apinaorkesteri-ryhmän toimesta. Festarikävijät pääsevät taiteilemaan myös itse. Henna Aho ja Ville Laaksonen eli TURU VÄRI toteuttaa alueella yhteisöllisen tilataideteoksen ”Love Buzz – Rakkautta ilmassa”, jossa arviolta 500 henkilöä pääsee kirjoittamaan tai piirtämään oman rakkaudentunnustuksensa vuoden 77 WV Kastenwagenin kylkeen.
Lisätietoa alueohjelmasta löytyy täältä.

Herkkuja luvassa gourmetburgereista uuniperunakioskiin

Tuttuun tapaan Ruisrock panostaa monipuoliseen ruoka- ja juomatarjontaan. Juoma- ja ruokatarjonnassa on otettu mahdollisuuksien mukaan huomioon ympäristöystävällisyys, luomu- ja lähituotanto, kasvisruokavaihtoehdot sekä erilaiset ruokarajoitteet.
Michelin-tähdillä palkittu keittiömestari Hans Välimäki rakentaa viime vuonna suuren suosion saaneen Midhill-ravintolansa jälleen Ruisrockiin. Luomun ja lähiruoan puolestapuhujana tunnetun Välimäen suunnittelemista herkuista nautitaan Ruisrockissa jo viidettä kesää. Midhillin Ruisrock 2013 -menu tulee koostumaan raikkaista alkuruoista, gourmetburgereista ja muista grilliherkuista sekä kesäisistä jälkiruoista.
Ruisrockin omien bistrojen menut on suunnittelut Ravintola Ilveksen keittiömestari Perttu Paulasto. Annosten lähtökohtana on ollut tänä vuonna yksinkertaisuus; ruokalajeissa yhdistetään muutama laadukas raaka-aine ja annetaan niiden omien makujen sulautua yhteen. Lihat ja kalat ovat kotimaisten tuottajien tuotteita, vihannekset ja kasvikset tuoreita ja laadukkaita. Tänä vuonna bistrojen ja hampurilaiskioskien lisäksi alueelle tulee myös uuniperunakioski.
”Mitä uuniperunaan tulee, se on vain vuosien saatossa havaittu homma, että uunipottu on pikaruokien aatelia. Täyttävä ja maukas paketti edulliseen hintaan. Win-win, joka suhteessa”, Paulasto kertoo.
Ruisrockin kaikilla anniskelualueilla on jälleen valittavissa kesäisiä, festivaalitunnelmaan sopivia viinejä. Viinivalikoima on rakennettu yhteistyössä suomalaisen viiniasiantuntijan, Master of Wine Tuomas Meriluodon kanssa. Ruisrockin viinikumppani on jo toista vuotta Cono Sur, maailman johtaviin lukeutuva ympäristöystävällinen viinintuottajia. Viinien ympäristöystävällisyys on ollut tärkeässä roolissa kumppanin valinnassa.
Ruisrock-lippujen lisäksi Saaaristomerta voi suojella nyt myös kahvikupin äärellä. Ruisrockin omissa Ranta- ja Ruisbistroissa sekä festivaalin anniskelualueilla myydystä kahvista lahjoitetaan 50 senttiä per kuppi Saaristomeren Suojelurahaston työhön.
Lisätietoa ja ravintoloiden menut löytyvät täältä.

Von Hertzen Borthers lupaa tulta, valoa, savua ja pommeja

Von Hertzen Brothersilta on Ruisrock-lauantaina luvassa normaalia tunnin festarikeikkaa pidempi, 75-minuutin setti. Show’ta on rakentamassa sama ryhmä, jonka kanssa yhtye teki viime vuonna Tampereella ylistetyn pyromusikaalin.
”Bändin on vaikeaa kuvitella Suomessa herkullisempaa settinkiä soittaa, kuin Ruisrockin rantalavan pimenevä ilta. Tänä vuonna panostamme visuaalisuuteen. Koko uraamme peilaavan setin lisäksi luvassa on tulta, valoa, savua ja pommeja. Eli mojova show on tulossa, kuitenkin unohtamatta sitä, että kaikki tämä tapahtuu Ruissalon arvokkaassa luonnossa.”, kommentoi Mikko von Hertzen.
Von Hertzen Brothers aloitti myös Off The Record -musiikkiblogin tämän vuoden Ruisrock Specialin. Kuvausryhmä hyppäsi Von Hertzen Brothersin keikkabussin kyytiin kohti Turkua ja taltioi matkalta kolme kappaletta, jotka ovat nähtävissä täällä. Off The Record tulee tekemään festivaalilta useita live-sessioita Ruisrock-artistien kanssa.
Ruisrockin selkosivuille myönnettiin selkologo
Ruisrockin selkokielisille sivuille on myönnetty selkologo. Selkologo takaa, että sivu vastaa selkokielen kriteerejä kielen, kuvituksen ja ulkoasun suhteen. Käytännössä selkologo tarkoittaa, että verkkosivun kieli on helppoa ymmärtää, verkkosivua on helppo käyttää ja sivu on selkeä. Selkologon on Ruisrockille myöntänyt Selkokeskus. Ruisrockin selkokieliset sivut löytyvät osoitteesta www.ruisrock.fi/selkokieli.

Ruisrock 5.-7.7.2013 valmis päiväkohtainen ohjelma:

Perjantai: Hurts (UK), Editors (UK), Knife Party (AUS), At the Gates (SWE), Band of Horses (USA), Jessie Ware, (UK), Håkan Hellström (SWE), Graveyard (SWE), Michael Monroe, Karri Koira, Pää Kii, Rico Tubbs, Samuli Putro, Stam1na, Xysma, Huoratron, Tiiu Helinä, Black Lizard, HeavyWeight DJs
Lauantai: HIM, Dizzee Rascal (UK), Crystal Castles (CAN), La Roux (UK), Soilwork (SWE), Icona Pop (SWE), Kerkko Koskinen Kollektiivi, PMMP, Amorphis, CMX, Von Hertzen Brothers, Disco Ensemble, Anna Puu, Jätkäjätkät, Kaija Koo, Eevil Stöö, DJ Kridlokk & Koksukoo, French Films, Notkea Rotta feat. SMC Lähiörotat, Pertti Kurikan Nimipäivät, Ruger Hauer, Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana, Minä ja Ville Ahonen, Kivesveto Go Go, Tavastian Lauantaidisko, Alice Airbuzz
Sunnuntai: Pet Shop Boys (UK), Erykah Badu (USA), Biffy Clyro (UK), The Sounds (SWE), Macklemore & Ryan Lewis (USA), Gary Clark Jr. (USA), Charli XCX (UK), J. Karjalainen, Ismo Alanko, Cheek, Haloo Helsinki!, Kotiteollisuus, Raappana & Sound Explosion Band, Nicole Willis & The Soul Investigators, Teflon Brothers, Samae Koskisen Korvalääke, Satellite Stories, Sin Cos Tan, Harmi
Roope Salminen ja Koirat esiintyy joka päivä Koffin stagedive-lavalla.
Lava-aikataulut löytyvät osoitteesta www.ruisrock.fi/ohjelma.