Saana Parviainen kertoo tuoreimmassa blogissaan, että hänet yritettiin huumata ennen tanssiesitystä vesilasiin sekoitetulla tuntemattomalla aineella. Parviainen kertoo pyytäneensä keikkapaikan takahuoneessa juomaksi vettä, jonka olikin toimittanut ”huumediileri” eikä ravintolan henkilökunta.
” Tuo henkilö oli diileri. Ei se ollut mitään ravintolan henkilökuntaa, se oli kyttäillyt minua ulko-ovella, ja heti ajaessani oven eteen hän saattoi minut takahuoneeseen.”
Lisäksi hän kertoo epäilyttävistä puheista ravintolahenkilökunnan taholta.
”Mutta esitykseni jälkeen tuo diileri ja ravintolan henkilökunta puhuivat avoimesti huumediilailuista minun kuullen. Kuinka he ovat toimittaneet Snoop Doggille jotain huumetta, ja kuinka Suomesta saa hyvää sitä ja sitä huumetta. HELVETTI! Tuli aivan huoran olo. Varsinkin kun he ennen esitystä ehdottivat, että voisin vetää heille oman privaattishown.”
Saana soitti hätäkeskukseen ja meni sairaalan päivystykseen, koska tunsi olonsa oudoksi. Kellään ei kuitenkaan ollut tarvittavaa välineistöä sen testaamiseksi, oliko hän saanut huumetta elimistöönsä. Lääkäri totesi pupillien olevan valtavat, mutta ei löytänyt muuta erikoista. Saana on toipunut tapahtuneesta, mutta kertoo kuitenkin tuntevansa vieroitusoireita ja hänen tekee myös hiukan mieli sitä huumetta.
Lue koko tarina Saanan blogista täältä.