Tunnetut julkkisliikemiehet Jethro Rostedt ja Hjallis Harkimo ovat ajautuneet välirikkoon puolen miljoonan euron talouskiistan vuoksi. Asiasta uutisoi Seiska-lehti.

Jethron ja Hjalliksen rahariita on erikoinen jupakka, josta on vaikea sanoa, kumpi miehistä on oikeassa. Seiska-lehti on haastatellut molempia jutun osapuolia, mutta kaksikon tarinat poikkeavat huomattavasti toisistaan.

Tilanne sai alkunsa vuonna 2019, kun Jethro osti Raaseporista kesämökin 580 000 eurolla. Seiskan tietojen mukaan hän ei käyttänyt kaupantekoon omia rahojaan, vaan sai ostotoimeksiannon ja rahat Hjallikselta.

Kauppojen jälkeen Jethro ei laittanutkaan kesämökkiä Hjallis Promotion Oy:n nimiin, kuten hän oli Hjalliksen kanssa alunperin sopinut. Sen sijaan mies merkitsi kiinteistön omiin nimiinsä, vaikka ei ollut maksanut siitä senttiäkään.

Kaiken päälle Jethro haki Nordean Kiinnitysluottopankilta 300 000 euron lainan, jonka vakuutena hän käytti Hjallikselta junailemaansa kesämökkiä. Hjallis ei tiennyt ystävänsä tekosista mitään.

Hjallikselle mökin päätyminen Jethron nimiin selvisi vasta paljon myöhemmin. Hän sai siirrettyä kiinteistön Jethrolta nimiinsä pääsiäisenä 2021.

Tuolloin Jethro unohti kertoa, että kiinteistön panttikirjat olivat Nordealla Jethron nyt jo 435 000 euron lainojen vakuutena.

Myöhemmin Hjallis koki suuren järkytyksen, kun hän yritti saada mökkiä myydyksi ostajalle. Jethron olisi pitänyt olla pankissa paikalla siirtämässä panttikirjoja uudelle omistajalle, mutta hän jätti tapaamiset väliin.

Jethro ei voinut allekirjoittaa siirtoa, koska oli salannut Hjallikselta satojentuhansien lainansa mökin panttikirjoja vastaan. Jethrolla on tällä hetkellä noin kuusi miljoonaa euroa ulosottovelkaa, eikä hän koskaan maksanut Hjallikselle lainarahoja takaisin.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: AOP

Nyt Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen tulleessa velkomuskanteessa Nordean Kiinnitysluottopankki hakee Jethrolta ja Hjalliksen yritykseltä yhteisvastuullisesti yli 458 000 euron saatavia.

Hjallis kommentoi velkomuskannetta Seiskalle hyvin suorasanaisesti.

– Se on kuule Jethron sotku. Sinun pitää häneltä kysyä, Hjallis toteaa lehdelle.

Hjalliksen mukaan Jethro on vedättänyt häntä härsikisti. Liikemies kuitenkin arvelee, ettei Jethro myönnä asiaa medialle.

– Hän sanoo, että tämä oli sovittu. Minullekin hän sanoi, että tästä oli sovittu, mutta paskat me mitään olimme sopineet. Hän ei ole pannut senttiäkään tuohon rahaa. Ne olivat kaikki minun rahoja! Hjallis lataa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: AOP

Seiskan haastattelema Jethro tosiaan väittää tehneensä kaupat yhteisymmärryksessä Hjalliksen kanssa.

– Me katsos teimme kaupat kimpassa. Puolet ja puolet, Jethro lausuu Seiskalle.

Jethro sanoo maksaneensa mökistä 300 000 euroa, eikä hänen mukaansa asiassa ole mitään epäselvää.

– Panttikirjat vapautuivat Hjallikselle, ja se on sillä selvä, hän tähdentää.

Samassa haastattelussa Jethro kiistää ystävysten välirikon.

– On meillä kaikki ihan hyvin. Hjallis otti vähän nokkiinsa, kun lähdin pois Liike Nytistä, mutta kaikki on muuten ihan jees.

Lähde: Seiska

Lue myös:

Kuuma huhu: Jethro Rostedt avaa tuhmaakin tuhmemman ravintolan Espanjaan – näin kiinteistömoguli kommentoi itse!

Jethro Rostedt ilmoitti haikean uutisen: ”Meillä ei ole enää muuta vaihtoehtoa”