Brittiläinen Ben Farina, 33, ja hänen morsiamensa Claire Moran, 37, ajattelivat etteivät koskaan pääse naimisiin, sillä heillä ei ole varaa järjestää häitä. Säästäväinen sulhanen keksi kuitenkin keinon rahoittaa parin unelmahäät.
Farina sai vuokrattua häille hulppean pitopaikan alennettuun noin 11 000 euron hintaan. Laskun hän päätti hoitaa laskuttamalla jokaista vierastaan paikan päällä yöpymisestä. Pari veloittaa vierailtaan 150 punnan eli noin 170 euron maksun, jolla he maksavat häiden pitopaikan kulut.
– Se voi kuulostaa saidalta, mutta ollessani itse vieraana toisten häissä olen joutunut maksamaan enemmän hotelleista, Farina puolustautuu.
Farinan mukaan järjestely on hyväksi kaikille osapuolille, sillä vieraat pääsevät viikonlopuksi lomalle ja hääpari saa ilmaiset häät. Lisäksi taloudellinen Farina säästi hääjärjestelyissä muun muassa hoitamalla koristelun käytetyillä kukkakoristeilla ja pyytämällä paikallisen katusoittajan häihin esiintymään.
– Ostimme viime vuonna talon ja meillä on kaksi lasta elätettävänä. Kokonaisen omaisuuden käyttäminen häihin ei vain tuntunut oikealta, Farina kertoo.
Lähde: The Sun