Anna-Easteden
Anna Easteden on suomalaisyleisölle varsin tuntematon nimi, mutta ulkomailla hän on työskennellyt useita vuosia mallina ja näyttelijänä monissa elokuvissa sekä televisiotuotannoissa.
Tunnetuimpia televisiosarjoja, joissa 39-vuotias suomalaiskaunotar on nähty ovat muun muassa Miehen puolikkaat, Bones ja Kova laki.
Highlight Hollywood -sivuston tuoreessa haastattelussa Anna kertoo olevansa lähtöisin maaseudulta.
– Meillä oli paljon lypsylehmiä. Kasvatimme myös ohraa, vehnää ja ruista. Se on Suomen mittakaavassa melko iso maatila. Veljeni omistaa tilan nyt. Olin aika tyttömäinen tyttö ja pelkäsin lehmiä. Sekosin aina, kun lehmä tuli lähelleni, joten en ollut kovinkaan hyvä maataloustöissä, Anna kertoo.
Viihdemaailmassa Anna aloitti työskentelyn mallina hyvin nuorena. Hän oli 12-vuotias mennessään mallikurssille. Myöhemmin japanilainen mallitoimisto löysi hänet listoilleen ja Anna siirtyi työskentelemään ulkomaille.
– Vieraaseen kulttuuriin lähteminen ei ollut minulle lainkaan hankalaa. Olin rohkea ja seikkailunhaluinen tyttö. Olisin tehnyt mitä tahansa päästäkseni pois maatilalta. Vaikeinta oli vakuuttaa vanhempani, jotta he päästivät minut lähtemään.
Näyttelijänä Anna aloitti Chicagossa esiintymällä Prinsessa Ruusunen -näytelmässä. Chicagossa hän teki myös pienempiä rooleja elokuvissa ja siirtyi myöhemmin työskentelemään Hollywoodissa. Anna toimi juontajana vuonna 2013 Suomen FOX-kanavalla esitetyssä Wipeout Suomi -sarjassa.
Lähde: Highlight Hollywood

Awesome place for today’s meeting.

Kuva, jonka Anna Easteden (@annaeasteden) julkaisi

Super excited to start filming a new movie today. Me and my awesome co-star.
Kuva, jonka Anna Easteden (@annaeasteden) julkaisi

Good morning Finland! #finland

Kuva, jonka Anna Easteden (@annaeasteden) julkaisi

Intimate moment at the library. #ucberkeley #cal #library
Kuva, jonka Anna Easteden (@annaeasteden) julkaisi


Artikkelikuva: Wikimedia Commons