Ei voi olla tulematta mieleen koplausta Suomen jääkiekon johtoportaissa kun tarkastelee kuinka Vancouverin valintasessio on toteutettu.

Oliko liiton pakko jatkaa Jukka Jalosen sopimusta ennen kisoja, jotta hän voisi tulosvastuuttomana valita liiton suosikit kisoihin? Osa pelaajista on pitkänlinjan maajoukkueratsuja, jotka siis on saatava viimeiselle palkintomatkalle. Eihän sillä ole väliä, vaikka pelaaja olisi ollut lähes koko kauden sairastuvalla, sillä onhan hän antanut näytöt jo 90-luvun alussa. Lienee turha kertoa kenellekkään, että jääkiekko on maalintekopeli, jossa enemmän maaleja tehnyt joukkue voittaa. On siis järkevää jättää NHL:n suomalaispelaajien pistepörssin top 3:sta pelaajia rannalle, kun saadanhan yksi (lue muutama) vaivaisenluu ”jonka pelaaminen on enemmänkin kuin kyseenalaista” kavereiden mukaan turnaukseen. Harmi että osa maista jotka ovat mukana turnauksessa, ottavat kisat tosissaan ja lähettävät kisoihin parhaan kokoonpanonsa. Luotan myös Jalosen tekevän näin jatkossa, kunhan saadaan hoidettua velvollisuudet ensin.

Olisikohan liiton ohjeistus turnaukseen myös tätä luokkaa: Herätys klo 04.00 niin ovat pojat hereillä jo ottelun alussa, ei ruokailua vuorokautta ennen ottelua että olisi nälkää pelissä, hyvä fiiflis haetaan discoillasta, ja stand up -komiikkaa ennen ottelua jotta saataisiin pelihuumoria, ja ettei jalat jäisi pukukoppiin peluutetaan vain tervejalkaisia pelaajia, pidetään lämmintä yllä ja juodaan lämmintä ettei maalintekijöiden kädet jäädy. Pelikirjaan on kirjoitettu terveen ruokavalion merkitys, joten kebabkioskille ei mennä eikä kahville. No onhan siellä annettu vastuuta nuorillekin, ja se onkin todella iloinen asia, mutta eivät hekään jaksa paikata kaikkea.

Lopuksi tulee vielä tietyistä valinnoista mieleen puujalat, ja tässä sellainen: koska vika on johtoportaissa vaihdetaan ne hisseihin.

”jubens”