Oxfordin yliopiston tiedemiehet osoittavat tutkimuksessaan, kuinka avaruusolennot saattavat olla samojen evoluution kehityskulkujen muokkaamia kuin ihmiset. Ulkoavaruuden asukkaat voivat siis käydä läpi saman luonnonvalinnan kuin elämä maapallolla.
– Yksi astrobiologien tärkeimmistä tehtävistä on pohtia, millaista maapallon ulkopuolinen elämä voisi olla. Ennusteiden tekeminen avaruusolennoista on kuitenkin vaikeaa, Sam Levin Oxfordin yliopistosta totesi.
– Jos päättelemme, että avaruusolennot käyvät läpi merkittäviä muutoksia – mikä on se tapa, jolla lajien moninaisuus on tullut maapallolle – voimme sanoa, että evoluutiossa on tietty määrä ennustettavuutta, minkä vuoksi ne voivat näyttää samalta kuin me, Levin jatkoi.
Teorian mukaan muiden planeettojan asukkaat käyvät siis läpi samanlaisen kehityskulun kuin ihmiset, ja voivat siksi päätyä näyttämään samalta kuin me.
– Emme vielä voi sanoa, kävelevätkö avaruusolennot kahdella jalalla ja onko niillä suuret, vihreät silmät. Mutta uskomme, että evoluutioteoria tarjoaa erityisen lisävälineen, kun yritämme ymmärtää, millaisia avaruusolennot olisivat, Levin kertoi.
Levin totesi, että pelkästään meidän galaksissamme on mahdollisesti satojatuhansia elämälle otollisia planeettoja.
– Emme osaa sanoa, olemmeko yksin, mutta olemme ottaneet pienen askeleen vastataksemme kysymykseen, että jos emme ole yksin, miltä naapurimme näyttävät, Levin uskoi.
Lähde: University of Oxford