Johanna Tukiainen on lähetellyt julkisuuteen itsetuhoisia viestejä ja syyttää Seitsemän päivää –lehteä lukuisten julkkisten itsemurhista, myös omastaan.
Tuksun mielestä lehti on aiheuttanut muiden muassa Matti ”Sig” Inkisen kuoleman.
-On se vaan kumma että yhtä Tukiaista jahdataan niin että hauta tulee, hän kertoo Facebook-päivityksissään, jotka tosin myöhemmin poisti, tapansa mukaan.
Tukiaisen logiikalla syyllinen on siis Seiska, joka kertoo uutisia Tuksun edesottamuksista. Uutisen mukaan Tuksu olisi pahoinpidellyt uuden miehensä Veijo Lallin. Koirakin on kuollut mystisesti ja ilkeiden kielien mukaan tapahtuma olisi ollut Tukiaisen itsensä aiheuttama.
Tukiaisen raivon tuoreimmista paljastusuutisista ymmärtää, sillä nainen odottaa paraikaa hovioikeuden käsittelyä käräjäoikeuden antamasta keväisestä tuomiosta. Tuolloin hänelle tuli yli kolme kuukautta linnaa, jota Tukiainen yrittää saada muutettua yhdyskuntapalveluksi hovioikeudessa. Asiat eivät tietenkään nyt näytä erityisen hyviltä.
Nettikeskusteluissa Johannalle on toivotettu paitsi voimia myös varmaa kyytiä vankilaan.