Yhdysvallat on maa, jossa halutaan ja myös osataan kaupallistaa lähes kaikki mahdollinen. Tästä hyvänä esimerkkinä on kahvi, joka on keksitty kaupallistaa jälleen uudella, mutta mielipiteitä jakavalla tavalla.

Kahvi- ja espressokupposen voi Yhdysvalloissa nyt ostaa pikaruoan tavoin kahviin erikoistuneista drive through -kahviloista. Lisäksi joissakin näistä pikakahviloista saa silmilleen jotain ihailtavaa, tai monien mielestä kauhisteltavaa – nimittäin paljasta pintaa.
Vapaamielisissä pikakahviloissa espressomestarit, eli baristat tekevät työtään lähes alastomina. Heillä on päällään vain bikinit ja jotkut heistä ovat jopa ilman yläosaa, vain teipit nännien peittona.
Vaikka näppärästi nimetyt drive through -pikakahvilat, kuten Bikini Beans Espresso, Bare Beans ja Smokin’ Hot Espresso aiheuttavat jonoja varsinkin miespuolisissa asiakkaissa, kaikki eivät ole yhtä tyytyväisiä uuteen villitykseen. Bikinikahviloiden kriitikot vaativat suureen ääneen koko touhun lopettamista.




Paikalliset yhteisöt haluavat poistaa ”pahennusta herättävät” ja ”naisten oikeuksia polkevat” bikinikahvilat. Kyseisten kahviloiden pitäjät ja työntekijät puolestaan puolustavat oikeutta tehdä valitsemaansa työtä ja jotkut heistä sanovat työpaikkansa näissä kahviloissa kunnioittavan naisten oikeuksia ja olevan naisille ”voimaannuttavia”. Kyseisissä pikakahviloissa ei työskentele pelkästään vähäpukeisia naisia, vaan myös miehiä pukeutuneina pelkkiin boksereihin. Kriitikoiden mielestä kahvilassa täytyy olla kyse kahvista, ei ihmisen vartalosta.
Katso alta video ja muodosta oma mielipiteesi USA:ssa suureen suosioon nousseista sekä samalla suurta pahennusta herättäneistä vähäpukeisista autokaistakahviloista.
https://youtu.be/OlyFh97zy7M
Lähde: Unilad