KATSO: TÄHTI TIUKAKSI, OSA 1
Kajaanilainen pian psykiatriseksi sairaanhoitajaksi valmistuva bodyfitnesskilpailija Anniina Koivisto haastaa Suomen kirkkaimman latinoartistin, juuri uuden singlensä ”Carnaval” julkaisseen, syntyjään kuubalaisen Norlan El Misionarion Tähti tiukaksi -projektiin. Anniina toimii Norlanin henkilökohtaisena kunto-ohjaana eli personal trainerina valmistautuen samalla itse 17. elokuuta järjestettäviin Body Fitness SM-karsintoihin Oulussa.
stara_tiukaksi7_norlan
Norlan puolestaan valmistautuu mittavaan keikkakiertueeseen ympäri Suomen ja kolmannen albuminsa julkaisuun syksyllä 2013. Keikkailu vaatii artistilta kovaa kuntoa. Norlan on pitänyt toisen El Bombaso albuminsa ja nyt kolmannen syksyllä julkaistavan Caribbean KoneXion albumin välillä taukoa 3,5 vuotta keikkaillen Dj:nä ja isännöiden klubeja Suomen suurimmissa yökerhoissa omilla yökerhokonsepteillaan, joista tunnetuin on Club Sauna Caliente.
stara_tiukaksi3
”Dj-hommissa paino on päässyt helpommin nousemaan, kun fyysinen rasitus ei ole artistihommia ja lavaesiintymistä vastaavaa”, kuittaa Norlan. Hän kertoo olevansa valmis haasteesen ja tavoitteena hänellä on saada itsensä huippukuntoon ja nousta myös Suomen listojen kärkeen uudella materiaalillaan tulevalta albumilta.
Norlan solmi alkukeväästä 2013 levytyssopimuksen legendaarisen AXR Music Oy:n kanssa, joka tunnetaan mm. Kari Tapion ja useiden muiden suomalaisten huippuartistien levy-yhtiönä.
Tähti tiukaksi -haaste kestää kaksi kuukautta ja se alkoi Norlanin osalta 15.6.2013. Norlanin uudistuvaa ulkomuotoa seurataan projektin aikana. Norlan kirjoittaa ruokapäiväkirjaa ja toteuttaa Anniinan laatimaa kuntosali ja treeniohjelmaa. Tämän projektin aikana kuvataan myös Norlanin uutta musiikkivideota, jossa parivaljakon yhteistyön hedelmää seurataan salilla kuvattavilla osioilla, pilke silmäkulmassa, tottakai.
stara_tiukaksi4
Tarkemmin projektin keinoista:

  • Ruoka-päiväkirja, jonka pohjalta dieettiohjelma.
  • Henkilökohtaiset tapaamiset ja säännöllinen dieettiseuranta netin välityksellä.
  • Kuntosaliohjelma, verikokeet, lisäravinteet ja vitamiinit.

Projektia seurataan viikottaisilla jutuilla.
Kyseessä on hyvin toisenlainen konsepti kuin esim. Jutta ja superdieetit. Tähti tiukaksi toteutetaan Suomessa ainutlaatuisen ja mielenkiintoisen latinoartistin kera, jonka musiikki on nousemassa koko kansan tietoisuuteen. Vastaavaa projektia ei ole aiemmin toteutettu.
Lisämausteen konseptille antaa temperamenttinen, edustava ja persoonallinen ihastuttava tai vihastuttava artistin henkilökohtainen kunto-ohjaaja Anniina Koivisto.
stara_tiukaksi2 stara_tiukaksi1stara_tiukaksi6_norlanstara_tiukaksi5_norlan