Taiteilijalegenda Vesa-Matti Loiri menehtyi pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana viime vuoden elokuussa.

77-vuotiaana kuollut Loiri jätti jälkeensä yli 360 000 euron varallisuuden. Velkoja Loirilla oli noin 40 000 euron edestä, joten perillisille jäi jaettavaa noin 320 000 euroa.

Kuluneiden kuukausien aikana mediassa on puitu aktiivisesti Loirin perinnönjaosta muodostunutta kiistaa. Tänään keskiviikkona (22.3.) perintöriitaa on käsitelty ensimmäistä kertaa Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

Loirin tytär, Jenni Loiri ei ole kaikilta osin hyväksynyt isänsä keväällä 2022 laatimaa testamenttia. Myös Vesa-Matin entinen vaimo ja Jennin äiti Riitta Loiri on riitauttanut asian.

Jenni Loirin mukaan hänen isänsä oli testamenttia laatiessa jo vakavasti sairas sekä vahvasti kipulääkitetty. Hän epäilee, ettei testamenttia laadittu puolueettomasti.

Oikeuden asiakirjojen perusteella Jenni ei haluaisi asianajaja Tuula Rainnon toimivan testamentin toimeenpanijana ja kuolinpesän jakajana. Rainto asetettiin tehtävään Vesa-Matti Loirin toimesta tämän testamentissa.

Jenni Loiri perustelee kantaansa sillä, että Rainto tuntee Pete Eklundin, jolle Vesa-Matti Loiri on testamentannut palkintopystejään. Jenni haluaisi pesänjakajaksi asianajaja Leena Veston, jolla ei ole yhteyksiä perinnönsaajiin.

Vesa-Matti Loirin pojat Sampo ja Ukko Loiri eivät ole Jenni Loirin kanssa asiassa samoilla linjoilla, vaan kannattavat asianajajansa Jari Sotkan mukaan isänsä viimeistä toivoa.

Keskiviikkoisessa käräjäoikeudessa kuultiin yllättävä paljastus, kun Vesa-Matti Loirin ex-vaimo, Riitta Loiri kertoi viihdelegendan tehneen testamentin jo vuonna 2017.

– Olin ollut viimeiset 20 vuotta Veskuun tiiviisti yhteydessä ja olin jopa vuoden vuorotteluvapaalla hoitamassa häntä. Vesku kertoi minulle 2017, että testamentti on tehty ja kaikki menee lapsille, Riitta Loiri totesi Seiska-lehden mukaan käräjäsalissa.

– Yllätyin, kun näitä testamentteja ilmestyi tämän jälkeen useampia. Lisäksi, kun Vesku sairastui, hän aloitti vahvat kipulääkitykset, hän lisäsi.

Lue myös:

IS: Tässä on Vesa-Matti Loirin runsaasti spekuloitu testamentti – viihdelegendan lapsilla riitaa perinnönjaosta!

Näin julkkikset muistelevat Vesa-Matti Loiria – Samuli Edelmannilta riipaiseva kuvapostaus: ”Mestari on poissa”