Janni Hussi julkaisi tuoreen tilapäivityksen, jossa hän kertoo hyvin hauskaan tapaan naisen anatomiasta. Kertomuksen ohessa hän julkaisi kaksi vähäpukeista kuvaa itsestään.

Julkaisu oli sen verran huomiota herättävä, että se keräsi jo aamutuimaan vain parissa tunnissa yli 15 000 tykkäystä.

Päivityksen vasemmanpuoleisessa kuvassa Janni poseeraa timmeissä pöksyissä vatsa pömpöllään valloittavan hymyn kera ja oikealla oleva bikinikuva saa talviset kelit unohtumaan.

Kuvatekstissä kaunotar kirjoittaa pirteän humoristiseen sävyyn naisen anatomiasta ja varsinkin siitä, miten naisen vartalo voi näyttää hyvinkin erilaiselta jopa yhden päivän aikana.

– Naisen vartalo on mitä ihmeellisin kapistus. Se ei nimittäin näytä yhtenäkään päivänä samanlaiselta! Miettikää, siinä olis kameleonteillakin tekemistä muuntautua tässä tahdissa! Yhtenä päivänä on niin slimmi olo, että farkut meinaa tippua päältä kun seuraavana samat housut ei enää mene kiinni. Tai jos ne vaivalla meneekin, niin iltapäivästä lounaan yhteydessä ne puristaa niin paljon, että nappi sinkoaa omatoimisesti edessä istujan silmään.

– Aina edes päivän vaihtumisella ei ole väliä. Toisinaan aamun ja illan välillä peilistä saattaa katsoa täysin toinen ihminen. Se joka aamulla lähti kotelomekossaan valloittamaan maailmaa, palaa töistä sen näköisenä kuin olisi vetänyt vuoden pelkällä bissellä. .

Janni jatkaa vielä PMS-oireiden hauskalla esittelyllä.

– ✔️Itkuun purskahtaminen, koska tajuat miten söpö oma koirasi on. ✔️Silmitön raivari, koska et löydä toista sukkaasi, etkä ole vielä 3:een tuntiin myöhässä mistään. ✔️Syöt kaiken. Ja enemmän. ✔️Et mahdu rintaliiveihisi. Etkä haluaisikaan, koska tisseihin sattuu niin s**tanasti. ✔️Luulet nielaisseesi ilmapallon. Mutta tiedät, että edes piereminen ei auta tähän turvotukseen.

Katso alta Jannin kuvat, joiden välissä on kulunut 23 vuorokautta!

Kuvat: Instagram / jannihussi