Kuva: Ville Juurikkala

Saija-Reetta Kotirinta a.k.a. Sare tuli tunnetuksi tv-sarjasta Salatut Elämät. Inka Haapalan roolin lisäksi hän on näytellyt lukuisissa musikaaleissa, kuten Grease, Hair, Avenue Q, West Side Story ja Peter Pan.
Musiikki houkutteli Saren näyttämölle. Teatterin ohella hän on laulanut vuosien aikana erilaisissa musiikkiproduktioissa, keikkaillut ja kirjoittanut tekstejä. Kun Sare jätti työnsä Seinäjoen kaupunginteatterissa ja muutti takaisin Helsinkiin, tuli pysähtymisen myötä musiikin aika.
Saren musiikki on suomenkielistä poppia draamakulmalla. Sanoitukset ovat Saren omia, sävellykset syntyneet yhteistyössä Jarkko Luhtalan ja Samuli Laihon kanssa. Debyyttisinglen Auki ja rikki taiteellinen tuottaja on Petri Munck. Tarinat ja tunnelmat ovat kotoa ja kadulta.
– Matka on ollut pitkä, mutta tarpeellinen. Vasta nyt olen valmis kertomaan kaikki nämä tarinat, välittämään nämä tunteet, Sare kertoo.
Auki ja rikki -musiikkivideon on ohjannut ja käsikirjoittanut Mari Mantela. Video on nähtävissä Saren kotisivuilla ja virallisella Facebook-sivulla perjantaina 8.6.2012.