Seiska uutisoi tänään, että Mercedeksen Formula 1 -tallissa ajava Valtteri Bottas, 30, on jättänyt vaimonsa Emilian, 27.

Valtterin lähipiiristä on vahvistettu Seiskalle, että hieman yli kolme vuotta aviossa ollut pari on eronnut riitaisissa merkeissä ja että ero tuli Emilialle täytenä yllätyksenä.

– Tilanne ja totuus on se, että Valtteri jätti Emilian varsin tylysti. Valtteri ja Emilia ovat juuri nyt erittäin huonoissa väleissä, Seiskalle kerrottiin.

Seiska kertoo painetussa lehdessä, että Valtteri muutti tavaransa pois pariskunnan yhteisestä kodista viime viikolla Helsingissä. Seiskan mukaan kumpikaan ei kuitenkaan vielä ole tehnyt virallista avioerohakemusta.

Valtteri on parhaillaan Abu Dhabissa, jossa ajetaan viikonloppuna F1-kauden viimeinen osakilpailu. Valtteri on jo varmistanut henkilökohtaisen MM-sarjan toisen sijan. Hänen tallikaverinsa Lewis Hamilton voitti maailmanmestaruuden ylivoimaisesti, kuten myös Mercedes-talli valmistajien MM-sarjan.

Unelmien rakkaustarina sai alkunsa, kun formulakuljettaja Valtteri Bottas ja olympiatason uimari Emilia Pikkarainen tapasivat toisensa vuonna 2010 Arto Nybergin keskusteluohjelmassa, jossa he olivat vieraina.

– Siitä se sitten lähti, kumpikin iski silmänsä toiseen, Valtteri kertoi MTV 3:lle vuonna 2012.

Pari avioitui syksyllä 2016. Alla olevassa kuvassa Emilia ja Valtteri poseerasivat onnellisen näköisinä tänä kesänä Naantalissa.

Lähteet: Seiska, MTV3

Kuva: Instagram / emiliabottas