Tätä umpirakastunutta pariskuntaa eivät ihmisten katseet häiritse.

Puolisoiden välinen suuri ikäero on asia, josta monet eivät sano välittävänsä, mutta silti suuren ikäeron omaavat pariskunnat saavat osakseen pitkiä katseita julkisilla paikoilla, eivätkä useimmat niistä ole hyväksyviä.

Kun eläkeläinen ja neljän lapsen isoäiti Edna Martin, 83, laittoi hynttyyt yhteen 44-vuotiaan kumppaninsa Simonin kanssa vuonna 2005, monet tuomitsivat hänet ”toyboy”-innostuksesta. Pari ei välittänyt muiden mielipiteistä ja sittemmin he menivät naimisiin. He ovat nyt olleet yhdessä jo 16 vuoden ajan, eikä rakkaus ole osoittanut hiipumisen merkkejä.

Englantilaispariskunta kertoo Daily Starille olevansa yhä umpirakastuneita toisiinsa. He sanovat, että myös heidän seksielämänsä on edelleen aktiivista. He tunnustavat käyttäytyvänsä kuin teinit suutelemalla usein kiihkeästi jalkakäytävällä ja nipistelemällä toisiaan pepusta julkisilla paikoilla.

– Me vain teemme asioita, joita rakastuneet ihmiset tekevät, Edna sanoo.

Edna on neljän lapsen isoäiti ja sanoo rakkautensa Simoniin vain syventyneen vuosien varrella.

– Simonilla on ollut terveysongelmia ja minäkin alan vanhentua, mutta tunnetko ketään, joka olisi muuttumassa nuoremmaksi? Rakastamme ja tuemme toisiamme – elämä ei voisi olla parempaa. Rakkautemme kasvaa suuremmaksi ja suuremmaksi koko ajan, Edna hehkuu.

Pariskunta kertoo yhteisestä elämästään alla olevalla videolla.

Lähde ja kuvia pariskunnasta: Daily Star