Mia Khalifa lopetti uransa aikuisviihdealalla muutama vuosi sitten, mutta naisen videot eivät tietenkään ole kadonneet minnekään ja hän on edelleen yksi maailman himoituimmista pornotähdistä.

Nykyisin suosittuna urheilukommentaattorina toimiva kaunotar julkaisee Instagramissa itsestään erittäin seksikkäitä kuvia 5,9 miljoonalle seuraajalleen, ja on nyt vastannut Men’sHealth -lehdelle seitsemään seksiin liittyvään kysymykseen, joita googletetaan maailmassa eniten.


Alla olevat kysymykset askarruttavat ihmisiä seksissä eniten, ja nyt Mia Khalifa kertoo niihin ytimekkäät vastaukset, joista selviää, että hän todellakin tietää mistä puhuu.

1. Missä on G-piste?

G-piste on vaginan sisällä etupuolella aukon ja kohdunkaulan puolessa välissä – jos sitä siis sormeilee, sanoisin, että se on ylhäällä ja alla. Tiedät koskettavasi sitä, kun tunnet hieman karheamman pinnan, kuin pähkinän pinnan. Se on jokaisella naisella hieman eri kohdassa ja sen löytäminen vaatii vähän kokeilemista. Minä saavutan orgasmin ulkoisesti, en niinkään yhdynnästä, joten suosin klitoriksen stimuloimista G-pisteeen stimuloinnin sijaan. Mutta jokainen nainen on erilainen.

2. Miten nainen saadaan laukeamaan?

Se riippuu täysin naisesta. Jotkut naiset vain tarvitsevat paljon esileikkiä, jotta he kiihottuvat riittävästi saadakseen orgasmin. Kyse ei ole vain G-pisteen löytämisestä, vaan monesta eri asiasta, kuten suutelemisesta ja ajan käyttämisestä hellyyteen, tai rajuuteen, riippuen mitä hän haluaa. Esileikille ei ole ennalta määriteltyä aikaa – täytyy vain mennä tilanteen mukaan. Seuraa mitä hän tekee. Jos hän yrittää hieman johdatella, toimi sen mukaan. Hän ei kuitenkaan halua, että ryhdyt suoraan hommiin, vaan että hieman kiusoittelet häntä ensin. Älä vain missään nimessä kysy: ”Onko se sisällä?”


Mistä tiedän, että teen jotain oikein?
Katso, kuuntele ja tunnustele häntä. Älä kyseenalaista itseäsi äläkä jatkuvasti kysele: ”Onko tämä ok? Haluatko lisää tätä? Haluatko lisää tuota?” Kuuntele hänen ääntelyjään ja voihkaisujaan. Jos hän voihkii, hän nauttii siitä mitä teet. Jos hänen vartalonsa alkaa täristä, tai jos hän näyttää siltä kuin häntä manattaisiin, hän on saavuttamassa huippua. Se on yleensä hyvä merkki.

3. Miten saada isompi penis manuaalisesti?

Mielestäni koolla ei ole mitään väliä. Paras saamani seksi ei todellakaan tullut suurimmalla kalulla varustetulta mieheltä, jonka kanssa olen ollut. Kyse on siitä, miten kohtelet häntä ja mitä hän tuntee sinua kohtaan. Minulle kliimaksi liittyy enemmän siihen, mitä tunnen häntä kohtaan, kuin mitä hän on tekemässä. En tiedä ovatko useimmat tytöt samanlaisia, mutta todellakin sanoisin, että älä unohda avata hänelle ovia äläkä unohda esileikkejä. Kaikella tuolla on vaikutusta siihen, saako nainen orgasmin.
Sinun ei tarvitse kaivaa pumppua tehdäksesi kalustasi 10 cm pidemmän. Liian pieni voi kuitenkin olla – en väitä ettei olisi [nauraa], mutta jos miehellä on muut edellämainitut asiat hanskassa, nainen ei anna koon haitata. Ole vain itsevarma. Itsevarmuus saa sinut näyttämään pidemmältä ja kalusi näyttämään suuremmalta. Sinun vain täytyy seistä suorempana ja vetää hartiat taakse.
Jos varustelusi on pieni, voit laittaa tyynyn hänen alaselkänsä alle, mikä auttaa asentojen kulmien kanssa. Välttele tiettyjä asentoja, kuten panemista takaapäin, koska sitä kautta on vaikea päästä perille, jos hänellä on vaikka suurehko peppu tai jotain. Ja jos hän antaa sinulle paljon suuseksia, hänen on helpompi olla syväkurkku, ja sinä tunnet olevasi rocktähti.


Entä suuseksin antaminen naiselle? Auttaako se kompensoimaan pientä penistä?
No, minä en nauti suuseksin saamisesta, mutta monet naiset todellakin nauttivat siitä. Olen hyvin herkkä kutiamaan sisäreisistäni, joten se kutittaa minua hullun lailla eikä ole silloin kovin kivaa.

4. Miten kauan seksi kestää?

Seksin tulee kestää 7-15 minuuttia.
Mistä noin tarkka luku?
Noin kauan sen pitää minulle kestää. Pikapano kestää yleensä 5-7 minuuttia, ja kun laittaa enemmän tunnetta kehiin, se kestää yleensä 10-15 minuuttia. En pidä tunnin mittaisista sessioista. Paikkani kuivuvat ja ärtyvät, väsyn ja haluaisin mieluummin jo tehdä muita asioita.
Miten paljon aikaa pitäisi käyttää esileikkiin verrattuna yhdyntään?
Sanoisin, että 50-50. Esileikki on erittäin tärkeää.

5. Sattuuko anaaliseksi?

Kyllä sattuu ja paljon. Nainen haluaa anaaliseksiä vain silloin, jos hän pitää miehestään todella todella todella todella paljon.
Millainen oli ensimmäisen anaaliseksikokemuksesi?
Ensimmäinen kertani oli todella kivulias. Olen tehnyt sen vain kerran ja yhden ihmisen kanssa. Mielestäni se lähensi meitä, mutta se oli silti todella tuskallista. Suuri määrä liukastetta auttoi ja se oli nautinollista parin ensimmäisen minuutin jälkeen, mutta silti se nautinto oli sellaista, mitä en osaisi koskaan kuvailla. Se oli kuin seksi ensimmäistä kertaa – kivuliasta ja nautinnollista samaan aikaan. Hikoilin ja kehoni tärisi. Se tuntui tavallaan hyvältä, mutta en usko tekeväni sitä enää koskaan uudelleen. Täytyy kuitenkin sanoa, että pepputapit ovat todellakin nautinnolisia. Anaaliseksi ei niinkään.
Jos anaaliseksi on miehen suuri fantasia, miten hänen pitäisi lähestyä naista pyytääkseen häntä kokeilemaan sitä?
Kysyisin, oletko koskaan tehnyt sitä? Oletko kiinnostunut siitä? Älä vain sano: ”Nyt harrastetaan peppuseksiä.” Sano mieluummin: ”Hei, saanko kokeilla nuolla sinua tuolta?” ”Haluaisitko ehkä kokeilla pepputappia?” ”Voidaanko kokeilla sormea?” Ota hyvin pieniä askelia matkalla kohti anaaliseksiä. Et voi vain suoraan ehdottaa sitä tai tunkeutua sisään, kun hän ei huomaa. Hän kyllä huomaa. On myös olemassa aikuisten lelusettejä, joiden avulla voi alkaa totuttautua peppuseksiin. Setissä on esimerkiksi muutama erikokoinen pepputappi, joita käytettäessä voi siirtyä hiljalleen pienemmistä suurempiin. Et voi vain työntää penistä peppuun – sinun täytyy antaa peräaukon ensin hieman laajentua.

6. Miten kestäisin pidempään sängyssä?

Jos tunnet olevasi liian lähellä orgasmia, vedä penis pois ja siirry takaisin esileikkiin. Kiusoittele itseäsi. Se on samanlaista kuin pidättely itsetyydytyksessä, jotta et laukea liian aikaisin. Tuntuu paljon paremmalta lopulta laueta, kun olet ensin kiusoitellut itseäsi jonkun aikaa. Ota sama lähestymistapa seksiin naisen kanssa. Ei hän suutu, jos vedät sen pois ja siirryt antamaan hänelle suuseksiä. Hän ei edes huomaa, että yrität pidätellä itseäsi laukeamasta. Hän ajattelee, että teet niin, koska se on kiihottavaa, mikä puolestaan kiihottaa häntä lisää.
Vaihda myös usein asentoa. Kun saat mielesi pois siitä yhdestä asiasta, joka tuntuu ylivoimaisen hyvältä, et keskity siihen liikaa ja vältyt ennenaikaiselta laukeamiselta. Aina kun tunnet olevasi lähellä laukeamista, anna naisellesi enemmän huomiota. Vedä peniksesi pois ja tyydytä häntä esimerkiksi sormilla, tai anna hänelle suuseksiä, tai pyydä häntä antamaan sinulle suuseksiä. On paljon asioita, joita voit tehdä.

7. Miksei tyttöystäväni harrasta seksiä kanssani?

Minulle seksi on erittäin tärkeä osa parisuhdetta. En pysty olemaan sellaisen ihmisen kanssa, johon en tunne voimakasta seksuaalista yhteyttä. Todellisuudessa monet naiset vain eivät välitä seksistä paljoakaan. Sama pätee joihinkin miehiinkin – seksi on niin alhaalla heidän prioriteeteissään, että he eivät edes viitsi yrittää. Kaksi läheisintä ystävääni, joiden työnä on vain näyttää seksikkäiltä – heillä on satoja tuhansia seuraajia Instagramissa – he antavat tämän seksistisen kuvan itsestään, että ovat upeita ja kyltymättömiä, kun todellisuudessa he voisivat tuskin vähemmän välittää seksistä. Joskus siis ongelmana ei ole mikään, mitä mies tekee, vaan kyse on naisesta.
Tämän lisäksi voi olla miljoona erilaista syytä. Ehkä se on hänelle kivuliasta. Ehkä hänellä on meneillään jokin gynekologinen ongelma ja hänen pitäisi mennä lääkäriin. Ehkä et kuuntele riittävästi, mitä hän haluaa, ja sinun täytyy edetä hitaammin tai olla hellempi. Ehkä välillänne vain ei ole yhteyttä.
Tehkää jotain romanttista kahdestaan. Sinun ei tarvitse lennättää häntä Bora Boralle – tehkää jotain pientä ja intiimiä vain teidän teidän kahden kesken sytyttääksenne kipinän uudelleen.
Kaikkein tärkeintä on, että jos ette enää harrasta seksiä, teidän täytyy puhua siitä, tai muuten asia ei tule muuttumaan. Edetkää kuitenkin hitaasti. Jos kumppanini tulisi sanomaan minulle: ”Emme koskaan harrasta seksiä”, tiedän, että menisin automaattisesti puolustuskannalle.
Ole myös hyvin havainnoiva omista teoistasi ja käytöksestäsi. Oletko tarpeeksi avoin romantiikalle? Vai tuletko töistä kotiin uupuneena ja näyttäen siltä, ettet halua kenenkään koskevan sinuun? Ja sitten olet vihainen, kun toinen ei tee aloitetta, kun näytät siltä, ettet edes halua istua hänen kanssaan sohvalla, tai luoja paratkoon, harrastaa seksiä? Voi hyvinkin olla, että kyse on omasta asenteestasi, vaikka et edes tietäisi sitä itse.
Lähde: Men’sHealth
Kuvat: Instagram / Mia Khalifa