Uusi tutkimus kertoo, että naiset haluavat enemmän seksiä, kuin heidän kumppaninsa uskovat.
Toronton ja Western Ontarion yliopistojen tekemässä tutkimuksessa havaittiin, että pitkäaikaisessa parisuhteessa elävät miehet aliarvioivat vaimonsa tai naisystävänsä haluja harrastaa seksiä.

Naiset sen sijaan osuivat usein oikeaan arvioidessaan miestensä halukkuutta seksuaaliseen kanssakäymiseen.
Kolmeen eri tutkimukseen osallistui 229 enimmäkseen heterosuhteessa elävää pariskuntaa. Tutkimukseen osallistuneet olivat iältään 18-68-vuotiaita.
Tutkijoiden mukaan ihmiset usein aliarvioivat kumppaniensa halukkuutta varsinkin silloin, kun eivät halua tulla seksuaalisesti torjutuiksi.
Lähde: New York Post