Nykyään tasa-arvoisessa yhteiskunnassa kohua aiheuttaa aina se, jos joku ihminen elää täysin toisen siivellä. Tällaisia esimerkkejä on varsinkin julkkisten maailmassa todella paljon, mutta myös ihan tavallisten tallaajien keskuudessa.
Niina, 25, ei häpeä elämäänsä. Hän on asunut jo useamman vuoden 15 vuotta vanhemman miehen kanssa ja on omien sanojensa mukaan korviaan myöten rakastunut.
– Tapasimme muutama vuosi sitten Tinderin kautta. Mies teki heti vaikutuksen siistillä olemuksellaan sekä pröystäilyllään ensitreffeillä – ajeltiin limusiinilla ja juotiin paljon kuohuviiniä, Niina kertoo.
Kun pariskunta alkoi seurustelemaan, sai Niina kuulla suhteesta paljon kritiikkiä. Niina ei ole nimittäin päivääkään tehnyt töitä suhteen aloittamisen jälkeen, vaan keskittynyt täysin opiskeluun.
– Elämme yhdessä mieheni talossa ja hän on hyvin menestynyt mies. Hänkään ei häpeä sitä, että elättää minut tällä hetkellä. Itse keskityn avoimeen yliopistoon ja sitä kautta kouluun pääsemiseen. On hienoa, että minulla on mahdollisuus tavoitella täysin haluamaani ja mies tukee sitä.
– Mieheni piireissä on normaalia, että vaimot ja tyttöystävät eivät työskentele. Mutta monelle suomalaiselle se on varsinainen ongelma, että vaimot jäävät kotivaimoiksi. Minä hoidan kodin ja mies työt. Tämä on meidän elämä, Niina tuhahtaa.
Niinan mies maksaa laskut ja ruoan sekä pariskunta matkustelee paljon yhdessä.
– Meillä on ihana elämä emmekä välitä arvosteluista. Olen korviani myöten rakastanut, Niina kertoo. Hän myös haluaa muistuttaa, että ketään ei ole pakotettu mihinkään, vaan he ovat suhteessa täysin tasa-arvoisia ja onnellisia tilanteeseen. Niina haluaa valmistua eläinlääkäriksi.
Niinan nimi on muutettu.
Artikkelikuva ei liity tapaukseen. Kuva: Pixabay