Kolumnisti LaShaun Williams on listannut yhdeksän valkoista valhetta, joita naiset kertovat jatkuvasti puolisoilleen tai poikaystävilleen.
Tässä lista, josta miehet voivat ottaa opiksi:

1. ”Kaikki on hyvin”

Ei, kaikki ei todellakaan ole hyvin. Itse asiassa, olet vihainen ja päässäsi höyryää. Luultavasti olet pitänyt oikeita tunteitasi sisälläsi jo pitkään ja rehellisyys tarkoittaa riitaa. Tai sitten haluat huomiota ja käytät myöntymistä aseenasi saadaksesi mitä tahdot.

2. ”Päätäni särkee”

Eikö olekin hassua, että kun tietty sovittu päivä lähenee, niin lähenevät myös migreenikohtaukset. Fyysiset kivut ja säryt ovat loistavia tapoja päästä irtautumaan sovituista treffeistä. Tämä ei kuitenkaan tee vielä selväksi miehelle, ettei sinua kiinnosta, vaan hän todennäköisesti ottaa sinuun yhteyttä uudelleen.

3. ”En ole koskaan ennen tehnyt tätä”

Tiedämmehän kaikki, että miehet haluavat olla ensimmäisiä, jotka ”korkkaavat” naisensa, joten kerromme heille, mitä he haluavat kuulla. Saamme heidät tuntemaan niin kuin he haluavat tuntea. Suurimmaksi osaksi kokemuksemme ovat kuitenkin jotain aivan päinvastaista.

4. ”Olen harrastanut seksiä vain (x) henkilön kanssa”

On selvää, että kertominen yli 10 seksikumppanin tilastosta vaatii vaurioiden korjaamista. Tästä johtuen monet naiset pelaavat varman päälle ja pyöristävät lukua alemmas. Jos koskaan, niin ehkä saatamme kertoa oikean luvun heille paljon myöhemmin.

5. ”En oikeastaan juo melkein koskaan”

Kukaan ei halua vaikuttaa juopolta. Se ei ole söpöä, etenkään miehistä. Kuka mies haluaa, että nainen joisi heidät pöydän alle? Niin juuri, siksi annamme olettaa jotain muuta.

6. ”Painan (x) kiloa”

Miksi edes valehtelemme tästä? Stevie Wonderkin näkee ettet paina 60 kiloa, kun olet 170 cm pitkä ja käytät kokoa 40.

7. ”Olen valmis 10 minuutissa”

Käännös: Istu rauhassa alas ja pelaa vaikka jotain. Odotat luultavasti jonkin tovin.

8. ”Se oli alennuksessa”

Oho, kävikin niin että UGG-bootsit olivatkin alennushyllyn vieressä. Hups!

9. ”En tiedä”

Kyllä sinä tiedät. Totuus on, ettet ole sillä tuulella, että haluaisit ruveta riitelemään mistään aiheesta. Kuvainnollisesti raskaan päivän jälkeen on helpompi laittaa mikroateria lämpiämään, kuin ruveta väkertämään sushia.