Seksiä todellakin kannattaa harrastaa – tässä pitävät perusteet!

Ilmojen lämmetessä myös suomalaisten seksin harrastamisen määrä kasvaa. Ja hyvä niin, sillä seksi on terveellinen harrastus!
Kaalimato.comin teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset harrastavat seksiä selkeästi eniten keväällä ja kesällä. Tällä on merkitystä myös kansanterveyden kannalta, sillä seksillä on terveyttä edistäviä vaikutuksia. Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti listasi seksin terveyshyödyt.
Lähes joka neljäs (23 %) suomalainen kertoo harrastavansa seksiä eniten kesällä. Keväällä eniten kertoo sekstailevansa noin kymmenes (11 %) ja syksyisin sekä talvisin vain kaksi prosenttia suomalaisista. Seksin harrastamisen määrällä on monella tapaa myönteisiä vaikutuksia myös terveyteen.
– Seksi on terveellistä, ja seksuaaliseen elämäänsä tyytyväiset ihmiset ovat usein myös muita onnellisempia arjessaan. Se, mitä seksuaalinen tyydyttyneisyys tarkoittaa, riippuu toki yksilöstä. Suurin osa harrastaa seksiä mieluiten kumppanin kanssa, mutta myös sooloseksi edistää seksuaaliterveyttä, seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.

Seksi parantaa vastustuskykyä ja vähentää stressiä
Säännöllinen seksin harrastaminen vähentää stressiä ja lieventää kipuja. Sen sanotaan jopa auttavan suojautumaan vilustumiselta ja tartunnoilta.
– Orgasmilla on ihmeellinen voima. Orgasmin aikaan ihmisessä vapautuu endorfiineja ja oksitosiinia, joita erittyy myös kumppanin kosketuksesta. Orgasmi parantaa muun muassa unen laatua ja vähentää stressiä. Seksuaalisella tyydyttyneisyydellä on myös positiivinen vaikutus itsetuntoon sekä luovuuteen, Lavikainen kertoo.
Naisilla hyvät lantionpohjalihakset lisäävät nautintoa myös seksissä
Nainen voi aktivoida lantionpohjalihaksiaan myös yhdynnän aikana.  Tietoinen lantionpohjalihasten supistaminen ja rentouttaminen vahvistaa lihaksia ja lisää molempien nautintoa myös seksissä.
– Lantionpohjalihaksista puhutaan nykyään aiempaa enemmän, mikä on hyvä asia. Vahvoista lantionpohjalihaksista on hyötyä myös synnyttämättömille naisille, mutta synnytyksen jälkeen niiden vahvistamisesta tulee entistä tärkeämpää. Halutessaan lantionpohjalihaksia voi treenata myös geisha- eli harjoituskuulien avulla, Lavikainen muistuttaa.
Etenkin naisilla säännöllinen orgasmi voi edistää psyykkistä terveyttä ja ennaltaehkäistä masennusta.
– Orgasmin jälkeen aivoissa vapautuu myös dopamiini-välittäjäainetta, joka saa kehossa aikaan hyvänolontunteen ja onnellisen olon. Orgasmin on sanottu myös lievittävän kipua, joten siitä voi joillakin olla apua myös kuukautiskipuihin, sanoo Lavikainen.
Miehillä eturauhassyövän riski pienenee
Säännölliset orgasmit voivat auttaa miehiä osaltaan suojautumaan vakavilta, mutta valitettavan yleisiltä sairauksilta.
– Säännöllisten siemensyöksyjen on todettu ehkäisevän eturauhassyöpää ja vähentävän sydänsairaiden miesten kuolleisuutta, Lavikainen kertoo.
Erektion saaminen on monelle miehelle myös psykologisesti tärkeä asia.
– Erektiolla on usein merkitystä miehen itsetuntoon ja itsevarmuuteen. Tämä on ymmärrettävää, sillä erektiolla on merkitystä myös kumppanin nautintoon seksissä, ja tutkimuksemme mukaan miehelle kumppanin tyytyväisyys on seksissä erittäin tärkeä asia, Lavikainen muistuttaa.