Monesti lomaa odotellessa unohtuu, että se tuo mukanaan myös rutkasti ylimääräistä stressiä.

Perheet elävät usein arkeaan lasten ehdoilla, joten loman kynnyksellä odotukset parisuhdetta kohtaan ovat tapissa. Suomessa avioeropiikit osuvat tammikuulle ja elokuulle, heti lomien jälkeen. Siksi hyvin yhdessä vietetty loma on kuin suhteen henkivakuutus. Jos tunnekuormaa ei saada loman aluksi purettua, koko loma saattaa mennä toisen syyttelyksi. Tällöin kenelläkään ei ole kivaa.

– Parisuhteen käsittelemättömät ristiriidat kärjistyvät usein lomalla. Siksi lomakauden aloittaminen parisuhteen hoitamisella parantaa kesälomakokemusta, vähentää stressiä ja lisää kiintymystä, sanoo aiheesta väitellyt Parempi avioliitto ry:n toiminnanjohtaja Hanna Ranssi-Matikainen.
Mitä se käytännössä tarkoittaisi?
– Suosittelen arkista tekemistä kuten yhteisiä kauppareissuja, läheisyyttä, rauhallisia aamukahveja kaksin tai esimerkiksi parisuhdetapahtumaan osallistumista heti loman aluksi. Rimaa kannattaa laskea siten, että kiinnittää erityisesti huomiota pieniin onnelliseksi tekeviin asioihin, vinkkaa parisuhdetohtori.
Stressi ja kiire tappavat seksin

Stressi ja kiire ovat varmoja seksihalun tappajia, erityisesti naisille. Kun työstressistä pääsee irti, myös seksihalut yleensä palaavat.
– Nykyinen kuluttava elämisen tahti ja jatkuva online-elämä on rakenteellinen este hyvälle seksielämälle. Siksi lomalla on tärkeää paikata ohentunutta yhteyttä ja luoda tietoisesti mahdollisuuksia seksille.
Myös seksiloma kaksin on Ranssi-Matikaisen mukaan hyvä vaihtoehto.
– Seksi ei kiireisessä arjessa tapahdu, vaan sille on luotava tiloja ja aikoja.

Parisuhdeleiri voi pysäyttää eroaikeet

Parempi avioliitto ry on jo yli 40 vuoden ajan järjestänyt perheleirejä ja parisuhdetapahtumia ympäri Suomen. Niille on osallistunut kymmeniä tuhansia suomalaisia, ja tulokset ovat vaikuttavia:
– Joka vuosi saamme useita viestejä, miten leirille osallistuminen on ehkäissyt eroja tai pysäyttänyt jo vireillä olleen eroprosessin. Parisuhteen vuosihuolto pitäisi kuulua jokaiseen suhteeseen. Kursseilta saa konkreettisia työkaluja paikata vuosien mittaan suhteeseen tulleita lommoja, haavoja tai vain löytää uutta kipinää, kuvaa Ranssi-Matikainen.
Parisuhdetapahtumissa päällimmäiset asiat ja tunteet voi purkaa turvallisessa ympäristössä, ohjatusti vertaisryhmissä. Sen jälkeen lomakin maistuu paremmalta.
Pitkissä ja onnellisissa suhteissa on onnettomien suhteiden lailla tunneyhteyden katkoksia, vaikeuksia ja ristiriitoja, erimielisyyksiä ja pettymyksiä sekä kärsimystä ja paljon tehtyjä virheitä.
– Yksi ero kuitenkin löytyy: onnellisiksi koetuissa suhteissa on kyky palata tunneyhteyteen katkoksen jälkeen. Näitä taitoja voi harjoitella parisuhdekursseilla ja leireillä, sanoo Ranssi-Matikainen.

Parisuhdetohtorin 5 lomavinkkiä

1. Pitäkää toisianne kesän tärkeimpänä ihmisenä.
2. Aloittakaa loma-aamut yhdessä. Lämmin kahvikuppi kertoo rakkaudesta lempeästi
3. Muistelkaa yhdessä myönteisiä seksikokemuksianne.Läheisyys ja kipinä viriävät omalla painollaan, kun siihen avautuu mahdollisuus.
4. Puhukaa toisillenne kunnioittavasti. Kauniit sanat, asioiden keskittynyt kuunteleminen ja sipaisut ohimennen tekevät lomalla onnelliseksi.
5. Aloittakaa loma parisuhdetapahtumalla. Suhde kaipaa auton, puutarhan ja talon tavoin säännöllistä perushuoltoa.

Kesän leirejä

Paremman avioliiton perheleiri Pieksämäellä 8.-15.7.2017
Levi Cross parisuhde- ja perheleiri Kittilässä 29.7.-5.8.2017
Avioparikurssi Hartolassa 11.-13.8.2017
Lisätietoja kursseista osoitteessa Parempiavioliitto.fi.
Kuva: Parempiavioliitto.fi