Jo pelkkä ehdotus kumppanille pornon katsomisesta voi olla todella kiusallinen ajatus, mutta sen katselulle löytyy monia hyviä syitä.

Tavanomaisessa perjantai-illan vietossa pariskunta saattaa katsella televisiosta esimerkiksi suoratoistopalvelua, mutta miksette katsoisi pornoa suoraan sängystä sen sijaan?

– Toisten ihmisten seksin katseleminen voi jo itsessään olla kuumaa, mutta sen katsominen toisen kanssa lisää ripauksen lisää tuhmuutta entisestään, kertoo seksiterapeutti Vanessa Marin.

”Kielletyn hedelmän” tunteminen voi johtaa hekuman huipulle samalla tavalla kuin näyttelijät kokevat sen ruudulla.

Alla viisi väittämää, joita pornon katselu voi saada aikaan.

1. Porno tuo teidät lähemmäksi toisianne

Mikäli kumppanisi on mies, hän on erittäin todennäköisesti katsonut joskus pornoa. Todennäköisesti sinäkin olet. Monet kuitenkin katsovat sitä yksin, sillä he eivät halua loukata kumppaniaan tai tuntevat häpeää.

– Pornon katselu yhdessä tarkoittaa, ettei teidän tarvitse piilotella mitään. Olemalla avoimia ja rehellisiä vahvistatte välejänne. Antamalla kumppanin tulla elämän yksityisille alueille voi avata täysin uusia intiimitasoja, sanoo seksi- ja suhde-ekspertti Christie Hartman.

2. Voi johtaa erittäin rehelisiin keskusteluihin

Tiedäthän nuo satunnaiset asiat, jotka saavat sinut syttymään? Esimerkiksi silloin, kun näet jonkun kiinnitettävän käsiraudoilla vuoteeseen tai naisen hiplaamassa nänniään. Pornon katselu luo välittömän tilaisuuden puhua näistä asioista avoimesti, kun näet ruudulla jotakin sinua miellyttävää. Tällöin kysymyksiä ei tarvita, vaan voi puhua asiasta suoraan.

Partnerillasi saattaa myös olla joitakin häntä innostavia mieltymyksiä kerrottavanaan, joista hän ei ole välttämättä tohtinut mainita ääneen. Jos kumppanisi näkee jotakin häntä kiinnostavaa, hän voi käydä spontaanisti suoraan asiaan ja nähdä toisen reaktion saman tien.

Women’s Health -sivuston kyselyn mukaan yli puolet naisista tunsi pornon katselun jälkeen olonsa itsevarmemmaksi ja he uskalsivat puhua avoimemmin mieltymyksistään sängyssä.

3. Pornon katselu yhdessä voi saada todella ”syttymään”

– Kun katselette toisten seksin harrastamista, se stimuloi aivoja erittäin voimakkaasti. Ikään kuin katsoisitte kauhuelokuvaa tai joisitte alkoholia yhdessä, toteaa Hartman.

– Olettaen, että pidät kumppanistasi ja valitsette molempia kiinnostavan elokuvan katseltavaksi, niin pornon katselemisen tuoma jännitys tekee siitä suorastaan mahtavaa, jatkaa Hartman.

– Jo pelkästään partnerisi reaktiot ruudulla näkyville tapahtumille voivat olla suorastaan naurettavan vavahduttavia myös sinulle. Tämä pätee enemmän miehiin kuin naisiin, sillä he kokevat vallan tunnetta saadessaan kumppaninsa syttymään, lisää seksiterapeutti Barbara Winters.

4. Voi tuoda lisää ideoita makuuhuoneen puolelle

Seksiasennoista on helppo lukea, mutta mielikuvitusta vaativan seksikohtauksen katselu on aivan eri juttu. Vaikka kyseessä olisivatkin ruudulla esiintyvät ammattinäyttelijät, niin epätavallisen seksin harrastamisen katselu voi saada sen näyttämään hauskemmalta ja mahdolliselta toteuttaa.

– Pornon katselu yhdessä voi rohkaista pariskuntia kokeilemaan roolileikkejä, uusia asentoja tai jotakin sellaista, mitä he eivät ole ennen kokeilleet. Pieni seikkailu on hyväksi suhteelle, etenkin pitemmän yhdessäolon jälkeen, alleviivaa Hartman.

5. Saatat huomata pitäväsi asioista, joita et ole koskaan tullut edes harkinneeksi

Suurin osa pornosta saattaa olla ”toiselta planeetalta”, sillä perinteinen ja massoille suunnattu kattaus on rajumpaa kuin intiimimpi seksi, jota suurin osa naisista suosii.

Katsoessasi pornoa yksin saatat takertua jatkuvasti samantyyppisiin videoihin ja se on täysin ok. Tällöin saatat kuitenkin jäädä paitsioon sellaisista asioista, jotka kokisit äärimmäisen kiihottavina.

– Pornon katselu kumppanisi kanssa päästää sinut kurkistamaan sellaisia asioita, joista hän pitää. Lopputuloksena saatat löytää fantasioita, joita et tiennyt sinulla olevan, kertoo Marin.

Myös Marika Fingerroosilla on sanansa sanottavana pornosta. Katso Marikan rehelliset kommentit aiheesta!

Lähde: Women’s Health

Kuvituskuva: Pixabay