Yli viidessä sadassa pornoelokuvassa esiintynyt 31-vuotias Asa Akira on yksi maailman tunnetuimmista ja suosituimmista pornotähdistä. Japanilaiset juuret omaava Akira on voittanut 32 aikuisviihdealan palkintoa ja on myös istunut ohjaajan pallilla kahdeksassa pornoelokuvassa.

Eksoottinen kaunotar kertoi Askmen-sivuston haastattelussa, että hänen pornonimensä etuosa on hänen oikea etunimensä, mutta loppuosan hän otti anime-elokuvista, joita hän katseli aikoinaan kannabispöllyissä.

– Vähän aikaa sitten katsoin sen elokuvan selvin päin, enkä ymmärtänyt sen ideaa ollenkaan. No, myöhäistä se nyt enää on!

Akiran kaksi tärkeintä vinkkiä muille aikuisviihdealan esiintyjille ovat käytännössä aivan yhtä hyviä vinkkejä kenelle tahansa usein seksiä harrastavalle.
– Pissaa aina seksin jälkeen ja muista, että sinulla on aina oikeus sanoa ”ei”, Akira muistuttaa.
Entä Asa Akiran suurin haave seksin suhteen?
– Haluan, että identtiset kaksoset tekevät minulle DP:n, nainen täräyttää.
Niille jotka eivät tiedä, DP on lyhennys sanoista ”double penetration”, eli seksiakti, jossa kaksi miestä työntyy naiseen samaan aikaan.
Lähde: Askmen
Kuvat: Instagram / Asa Akira