Peliarvio: Dead Rising 4 – Frank's Big Package

Voita kahden hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin!

Reportteri Frank West näkee aidon oloista painajaista. Kaukainen ääni kutsuu Frankia paikalliseen kauppakeskukseen, joka pullistelee väkeä, sillä on ”musta perjantai”, kulutusjuhlan merkkipäivä. ”Asiakkailla” on kuitenkin muuta mielessä, sillä verenhimoiset zombiet ovat vallanneet paikan ja tuoreen lihan himo ajaa marketin tarjousten edelle. Tästä alkaa Frank Westin, rääväsuisen journalistin tarina.

Edessä parveilevat massat suorastaan kutsuvat luokseen, kun Frank astelee näyttämölle kirves kourassaan. Tappolukemia kirjaava mittari nousee stratosfäärejä kohti kuin 200-kerroksisen pilvenpiirtäjän pikahissin kerrosnumerolaskuri, Frankin kyntäessä epäkuolleiden joukossa kuin nälkäinen hai tonnikalaparvessa.
Jo alkutaival antaa hyvän kuvan, mitä on luvassa. Raakaa toimintaa tulee piisaamaan läpi pelin ja aseina voi käyttää jos jonkinlaista härpäkettä. Vai miltä kuulostaa zombien mätkiminen lounaslaatikolla, kassakoneella, tietokoneen näppäimistöllä tai viherkasviruukulla? Aivan näin alkeelliseen osastoon ei tarvitse turvautua kuin pakon edessä, sillä erilaisia lyömäaseita, räjähteitä ja pitkän matkan aseita on kiitettävän usein tarjolla. Aseiden piirustuksia saa hankittua löytämällä ja ostamalla niitä turvahuoneiden myyjiltä.

Zombie-teema tuntuu Dead Risingissä kuitenkin hieman väljähtyneeltä, sillä pelon tunne ei ole tarpeeksi vahvasti läsnä. Örveltäjät ovat liian passiivisen oloisia ollakseen tarpeeksi pelottavia ja nopealiikkeinen Frank pystyy välttelemään vihollisia varsin helposti esimerkiksi hyppimällä. Piirun verran enemmän vastusta tarjoavat vastaan asettuvat ihmisviholliset ja mörkö-osaston minipomotaisteluiden pahikset.

Mukaan on mahdutettu myös roolipelielementtejä, sillä pelaajaa palkitaan jatkuvasta vihollisten murjomisesta kykypisteillä ja näiden myötä meno paranee entisestään. Tarjolla oleviin osastoihin kuuluvat terveyden parantaminen, melee-taistelu, ampuminen ja erilaisia hengissäpysymisen taitoja. Selviytymisessä auttavat myös eri aseiden yhdistelmät, kun esimerkiksi lelutykin ja kemikaalien yhdistelmällä saa aikaan singon, tai kun painevasara valmistetaan liittämällä räjähteitä moukariin. Yhdisteet ovat usein todella kummallisia, mutta hupia ja taistelutehokkuutta ne lisäävät melkoisesti.

Esineiden keräämisen lisäksi Frankille tarjotaan liuta erilaisia pelastustehtäviä ja haasteita, kuten selfie-otosten keräämistä kameraansa. Parhaat otokset kerryttävät kokemusmittaria ja mikäpä sen mukavampaa kuin ottaa valokuva juuri puremaan saapuneen zombien pään ilmestyessä olkapään tasolle Frankin viereen. Frankin kamera on samalla yksi tärkeimmistä työkaluista, sillä sen lukuisat eri toiminnot auttavat ratkomaan pelin pieniä puzzleja, keräämään johtolankoja ja näkemään pimeässä.
Tarinapeli ei ole kovin pitkä ja sen pelaa muutamassa illassa loppuun. Onneksi pelistä löytyy myös moninpeli, jossa päästään mellastamaan Capcomin peleistä tutuilla hahmoilla. Valittavina ovat muun muassa Devil May Cry -peleistä tuttu Dante, Megaman-pelisarjan ohjattava päähahmo ja Resident Evil -peleistä tuttu Jill Valentine. Onlinessa pystyy pelaamaan samanaikaisesti 2-4 pelaajan voimin ja vihollisten runteleminen yhdessä on yksinkertaisesti todella hauskaa. 17 erilaista sankaria monipuolisine erikoiskykyineen takaavat viihdettä pitkäksi aikaa.

Pelimuodot eivät tähänkään lopu, sillä Big Package -lisänimen saanut Dead Rising 4 on sananmukaisesti suuri paketti. Halukkaat voivat kokeilla myös näkökulmaa zombien silmistä, sillä yhdessä lisätehtävässä epäkuolleeksi kääntyneellä Frankilla riehuminen on sekin hauskaa hupia. Lisäksi on pakko todeta, että Frank on kävelevänä raatona huomattavasti uskottavampi ja pelottavampi kuin liian passiiviset lajitoverinsa.

Kokonaisuutena Dead Rising 4 – Frank’s Big Package on todella hauskaa viihdettä ja sopii juuri tällaisena moneen makuun. Frankin pisteliäät ja jopa härskit kommentit piristävät seikkailua erittäin paljon ja aivottomaan splatter-tyyliseen mättämiseen ei kyllästy helposti. Kun pelattavuuskin on erittäin hyvää luokkaa, tästä saa moni aikuinen softcore-kauhun ystävä paljon pelattavaa pitkäksi aikaa.

Lajityyppi: Toimintaseikkailu
Ikäraja: 18
Julkaisuaika: 5.12.2017
Testialusta: PS4
Muut alustat: Xbox One, PC
Kehittäjä: Capcom Vancouver
Julkaisija: Microsoft Studios, Capcom (Steam/PS4)
Pelaajamäärä: 1, verkossa 2-4
Pelin kotisivu: https://deadrising.com/

Voita kahden hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin!

Saatat myös tykätä
Katso parhaat kasinotarjoukset >>>
Katso parhaat kasinotarjoukset >>>

KÄYTÄMME EVÄSTEITÄ

Evästeiden avulla personalisoimme käyttäjäkokemustasi, jotta voimme näyttää sinulle personoitua sisältöä ja mainoksia. Lue lisää evästeistä ja hallinnoi niitä tästä.