Peliarvio: Resident Evil Revelations


Arvostelussa PlayStation 4:lle remasteroitu Resident Evil Revelations, Capcomin seikkailukauhupeli, jossa seurataan S.T.A.R.S. -ryhmän vakiojäsenten, Jill Valentinen ja Chris Redfieldin taistelua terroristijärjestöä vastaan. Pahikset uhkaavat istuttaa maapallon merialueisiin tappavan viruksen ja Chris ja Jill lähetetään pariensa kanssa tutkimaan asiaa.
Kolmannesta persoonasta kuvattu peli vaikuttaa hyvin tunnelmalliselta ja mukana kulkeva tietokonepartneri on uskottavan oloinen heittäessään pientä small talkia silloin tällöin. Taisteluissa AI-hahmosta on joissakin kohdissa hyötyä, vaikka pääpaino onkin luonnollisesti pelaajassa itsessään. Pienet säikytykset ovat luonnollisesti mukana ja pientä pelon tunnetta lisää ammusten melko kitsas jakeleminen tietyissä pelin osissa. Hieman kritiikkiä pitää kuitenkin jakaa pelihahmon sijainnista ruudulla, sillä kamera on sijoitettu turhan lähelle. Toki Chris ja Jill ovat sen verran näyttäviä hahmoja, että vastineeksi ruudulla näkee mukavan paljon silmänruokaa, eivätkä AI-partneritkaan häviä karisman osalta. 

Pelin eri osiot ovat aluksi melko lyhyitä ja ne opettavat eri toiminnot kunnolla. Örvelöiden ampumisen ohella tutkiminen on merkittävä osa peliä, sillä varusteisiin kuuluva skanneri paljastaa tehtävien kannalta tärkeiden esineiden löytämisen, kuten terveyttä parantavat yrtit. Myös ammusten sijannit paljastetaan samalla laitteella. Skanneriin on lisätty mielenkiintoinen ominaisuus, joka liittyy vihollisiin. Jokaisesta örvelöstä kerätään dataa skannerilla ja palkintona ahkerasta skannailusta saa ylimääräisiä parannusyrttejä käyttöönsä. Myös kuolleet viholliset voi analysoida, mutta tällöin ”näyteprosenttien” kertyminen on hitaampaa. Liian ahneelle skannailijalle voikin käydä helposti ”kylmät”, kun vihollinen loikkaa kohti skannerin linssiä kesken kuvaussession.

Tunnelma on edelleen valttia Resident Evil -peleissä ja onneksi myös Revelations onnistuu joissakin kohdissa tämän osalta. Toimintaa on kohtalaisen paljon, mutta toisinaan pelaaja voi löytää itsensä tilanteesta, jossa väistäminen ja puzzlen nopea ratkaiseminen ilman aseita on ainoa vaihtoehto. Hienosti tehdyt niin sanotut pakotetut tilanteet, joissa liikkuminen ei onnistu, tai nopea tilannetaju ratkaisee selviytymisen, luovat myös osaltaan tunnelmallista ilmapiiriä. Myös musiikin paisuminen kerää pisteet kotiin, sillä se terästää hienosti kovimpia toimintakohtauksia pyssynpaukkeen lomassa.
Aiemmista Resident Evil -peleistä tuttu aseiden kehittäminen on mukana Revelationsissa. Ahkerimmat vainukoirat pääsevät virittelemään pyssyjään useammin, mutta tilannetajua hyödyntämällä pelin voi läpäistä jopa pelkällä rambo-puukolla. Toiminnan määrällä mitaten kyseinen temppu kuulostaa uskomattomalta, mutta on toki mahdollinen ja tästä on kiittäminen erittäin hyvin suunniteltuja ohjainkontrolleja, joiden avulla selviää tilanteesta kuin tilanteesta. Aseiden monipuolisuudesta pitää myös jakaa pisteitä, sillä peruspistoolin jatkoksi on tarjolla muun muassa vihollisia houkuttelevia räjähtäviä ansoja. Järeämpään kalustoon kuuluvat tarkkuuskiväärit, kranaatit ja singot. Monipuolinen asekalusto onkin tarpeen, sillä pelin loppuvaiheessa Chrisin ja Jillin kohtaamat haasteet aikarajoitusten kera viimeistelevät varsin hyvin onnistuneen Revelationsin.

Fanin näkökulmasta peli on onnistunut miksaus tunnelmaa, kauhua ja toimintaa, mutta esimerkiksi Resident Evil 7:lle tämä versio ei pärjää kokonaiskuvassa. Siinä missä RE 7:ssa on loistava juoni ja tunnelma, ne korvataan Revelationsissa toiminnalla, mikä ei ole välttämättä kaikkien mieleen. Perinteinen ”pelasta maailma pahalta” -teema toki sopii sarjaan kuin nenä päähän, mutta kyseinen kuvio on nähty RE-peleissä ennenkin, eikä sinänsä tarjoa kovin paljoa uutta. Monipuolisiin vihollisiin panostamisen kanssa pelintekijät ovat sen sijaan onnistuneet, sillä ne ovat ulkoisesti hyvin pelottavan näköisiä. Paikoin ahtaissa tiloissa päälle käyvät örvelöt saavat parhaimmillaan pienen paniikin aikaan. Kauhupeliklassikoksi Revelationsista ei ole, mutta kauhu- ja toimintapeleistä kiinnostuneille se on keskitasoa parempi tekele. Pelin tarina on melko kliseinen, mutta jää siitä silti jotakin käteen, mikäli englanti taipuu kohtuullisesti. Suositellaan pelattavaksi hyvien kuulokkeiden kanssa syksyn ja talven pimeissä illoissa.
Lajityyppi: Toiminta
Ikäraja: 16
Julkaisuaika: 29.8.2017
Alustat: PS4, Xbox One
Testialusta: PS4
Kehittäjä: Capcom
Julkaisija: Capcom
Pelaajamäärä: 1-2 (2 verkossa)

Saatat myös tykätä
Uutuus: Jokaisesta voitosta ja tappiosta rahaa takaisin!
Uutuus: Jokaisesta voitosta ja tappiosta rahaa takaisin!