The Sinking City on kauhukirjailija H.P. Lovecraftin teoksiin pohjautuva kauhuteemainen seikkailupeli, jossa pelaaja astuu pienistä johtolangoista palapelejä rakentavan etsivän saappaisiin. Lovecraftin kirjallisuudesta pitäville peli sopii kuin nenä päähän, mutta se on mielenkiintoinen tekele myös tiivistunnelmaisesta dekkaroinnista kiinnostuneille ihmisille.

Yksityisetsivä Charles Reed on tarinan keskiössä, sillä pelaaja istutetaan hänen saappaisiinsa. Reed saapuu laivalla Oakmontin synkkään rannikkokaupunkiin, joka toimii seikkailun päänäyttämönä. Painajaisten ja näkyjen riivaaman yksityisetsivän matkan tarkoitus on löytää helpotusta pulmiinsa, mutta Oakmontin jurot asukkaat johdattavat hänet toinen toistaan mystisimpien tapahtumien pariin.

Pelillisesti The Sinking City keskittyy hyvin pitkälti tutkimiseen ja arvoitusten ratkomiseen, jolloin Reedin yliluonnolliset kyvyt pääsevät oikeuksiinsa. Reed pystyy esimerkiksi kurkistamaan rinnakkaisen maailman saloihin ja tästä on hyötyä salaperäisten tapausten selvittämisessä.

Ihmisten kanssa juttelu, johtolankojen löytäminen tutkittavalta alueelta ja tiedonjyvien yhdistäminen vaikkapa kirjastosta pengottuun tietoon rakentavat tehtävien ratkaisua älykkäällä metodilla. Löydetyt palapelin palaset pitää osata yhdistää toisiinsa oikealla tavalla ja mysteerien ratkominen tuntuu kiinnostavalta.

Toimintapuolella Oakmontia riivaavat oliot ahdistelevat Reediä silloin tällöin ja puolustuskeinoina käytetään tuliaseita ja lyömäaseita. Luodit ovat tosin niin harvassa, että usein kannattaa harkita, juokseeko tilanteesta karkuun vai turvautuuko sittenkin kättäpitempään. Toiminnan sijaan dekkaroinnista kiinnostuneille ihmisille pelivalikosta löytyy erittäin mieluinen asetus, sillä toimintakohtausten haastavuuden tasoa voi säätää helpon, normaalin ja vaikean välillä – ja myös puzzlejen vaikeustaso on erikseen säädettävissä.

Kokonaisuutena The Sinking City ei varsinaisesti loista grafiikan suhteen, mutta ei se huonoakaan ole. Synkkä tunnelma, aidonoloiset ihmiset, älykkäästi rakennetut arvoitukset ja etenkin äänimaailma kuulokkeiden avulla keräävät allekirjoittaneelta paljon kehuja. Toisinaan pitkät keskustelut hieman turhauttavat, mutta ne ovat välttämättömiä tarinan etenemiseksi. Englannin kielen taitoa tarvitaan vähintään kohtalaisella tasolla, sillä pelaajaa ei johdatella kohteesta toiseen – kaikki pitää etsiä itse. Etenkin loppua kohden mentäessä pelistä on vaikea päästää irti, polttava halu viedä tarina maaliin asti piti vahvasti otteessaan.

Lajityyppi: Toimintaseikkailu / Selviytymiskauhupeli
Ikäraja: 18
Julkaisuaika: 27.6.2019
Testialusta: PS4
Alustat: PS4, Xbox One, PC/Windows, Nintendo Switch
Kehittäjä: Frogwares
Julkaisija: BigBen Interactive
Pelaajamäärä: 1