The Surge 2 sijoittuu dystooppiseen tulevaisuuteen, jossa ihmiskunta on haaskannut Maan luonnonvarat. Tämä on luonut äärimmäisen kireän yhteiskunnan, jossa kulkutaudit ovat vieneet ihmiset sukupuuton partaalle. Monialayritys CREO yrittää tuoda ratkaisun asiaan, mutta projekti kestää liian kauan ja yrityksen uusi suunnitelma tuhoaisi 95 % ihmiskunnasta. Suunnitelmien aikana tapahtuu lento-onnettomuus, josta selvinneen hahmon saappaisiin pelaaja astuu.

Peli alkaa Jerichon kaupungista, jonka yllä tapahtuu lentokoneonnettomuus. Maahan syöksyneestä koneesta löydetään eloonjäänyt, joka laitetaan vankilan sairaalaosastolle toipumaan. Kaksi kuukautta myöhemmin vankilassa vallitsee nanoviruksen aikaansaama sekasorto ja pelaaja herää koomasta vuoteeltaan. Kaaoksen myötä kaikki vangit ovat vapaana. Pelaajahahmo ei muista mitään muuta kuin Athena-nimisen naisen, joka selvisi taannoisesta onnettomuudesta.

Lentoturma Jerichon kaupungin yllä.

The Surge 2 tekee heti alussa yhden asian selväksi; se on todella haastava ja jopa turhauttavan vaikea peli. Pelimekaniikka on tuttu esimerkiksi Dark Souls– ja Bloodborne -peleistä, joissa pelkän melee-napin hakkaaminen vie nopeasti hautaan. Väistöliikkeet, blokkaukset ja vihollisten liikkeiden arviointi on tärkeää, sillä perusvihulainenkin voi saattaa pelaajan manalan majoille. Kaikeksi onneksi pelistä löytyy kohtalaisin väliajoin parannuspisteitä, jotka toimivat terveysmittarin parantamisen lisäksi myös herätyspaikkoina kuoleman jälkeen. Tämä ominaisuus korostuu etenkin pomotaisteluissa, joissa vaikeustason ruuvia kiristetään vielä pari piirua haastavammaksi.

Yksi pelin pomoista.

Vihollisia mätkimällä ansaitaan pisteitä, joilla hahmoa pystyy parantamaan, mutta kuoleman korjatessa ne putoavat maahan. Tällöin on kuitenkin mahdollista noutaa keräämänsä pisteet, mikäli selviää matkasta hengissä, sillä viholliset ilmestyvät kentälle uudestaan. Välillä eteneminen tuntuu suorastaan turhauttavan vaikealta, mutta palkitsemisen tunne on sitäkin voimakkaampi onnistumisen hetkellä. Yksi merkittävä erikoisuus The Surge 2:ssa on verrattessa muihin vastaaviin peleihin – iskut voi kohdistaa tarkasti vihollisen eri osiin, joka mahdollistaa esimerkiksi raajojen irtoamisen. Irronneet osat taas voi käyttää hahmon ja aseiden kehitykseen.

Graafisessa ulkoasussa ei ole moittimista ja äänimaailma ajaa asiansa, vaikka se ei varsinaisesti häikäisekään. Karu ympäristö kuvaa mainiosti pelin kolkkoja olosuhteita. Seikkailun lomassa kohdataan myös muita ihmisiä, joiden kanssa viritellään keskusteluntynkää ja heiltä voi saada myös lisätehtäviä.

Keskusteluntynkää npc-hahmon kanssa.

Kokonaisuutena The Surge 2 tarjoaa varsin mielenkiintoisen tarinan, vaikka pääpointti pelissä onkin haastavien taisteluiden opettelussa. Mielipiteitä peli tulee taatusti jakamaan, sillä välillä etenemiseen saatetaan vaatia jopa turhauttavan monta toistoa ja esimerkiksi Horizon Zero Dawnin kaltaista upeaa seikkailupeliä tekeleestä ei kannata odottaa. Taistelumekaniikka ja haastavuus ovat tämän pelin valtteja, kun ne oppii käsittelemään kunnolla. Läpipeluuseen saa helposti kulumaan kymmeniä tunteja, joten pelattavaa on tarjolla mukavan paljon.

Lajityyppi: Toimintaroolipeli
Ikäraja: 18
Julkaisuaika: 23.9.2019
Testialusta: PS4
Alustat: PlayStation 4, Xbox One, PC (Windows)
Kehittäjä: Deck 13
Julkaisija: Focus Home Interactive
Pelaajamäärä: 1