Joulukuussa PlayStation Plus -jäsenet pääsevät kaahaamaan äärimmäisessä Onrush-rallipelissä ja yrittävät selviytyä vedenalaisella tutkimusasemalla arvostetussa SOMA-kauhupelissä (kuva yläpuolella).

Joulukuun PlayStation Plus -pelit saavat sykkeet nousemaan sekä ilosta että kauhusta. Räjähtävän energinen Onrush kuuluu hittistudio Codemastersin tuotantoon, johon lukeutuvat muun muassa Formula 1– ja Dirt-sarjan pelit.

Onrushissa huomio kiinnittyy heti sen yliampuvaan toteutukseen. Pelaajat kisaavat valtavilla väylillä läpi rehevien metsien ja hylättyjen tehtaiden, ja kaahaavat ohi palavien avaruusaluksien Marsin kaltaisessa maisemassa. Lähes joka kulmalla odottaa valtaisia loikkia, ja peli kannustaa jatkuvasti ottamaan mahdollisimman monia riskejä.

Onrushin luonne poikkeaa perinteisestä ajopelistä, sillä ideana ei ole vain ylittää maaliviivaa ensimmäisenä vaan päästää luovuus valloilleen temppujen tekemisessä ja vastustajiin törmäilemisessä. Esimerkiksi Lockdown-pelitila on kuin rallipelien “Kukkulan Kuningas”, jossa tiimit kamppailevat alueista jatkuvasti liikkuen – nopeutta tärkeämpää on varmistaa jokaisen vyöhykkeen puolustus ja valtaus. Onrush on erittäin suositeltava vaihtoehto Motorstorm– ja Burnout-pelien ystäville.

Koe vedenalaisen tutkimusaseman kauhut SOMAn parissa

Joulukuun toinen PS Plus -peli, SOMA, tulee kauhupeleihin syventyneeltä Frictional Games -studiolta. Ruotsalainen studio on kehittänyt ylistetyn Amnesia: The Dark Descent -pelin, jota pidetään jopa kaikkien aikojen pelottavimpana pelinä.

SOMA:ssa pelaaja herää meren pohjasta, keskeltä hylättyä ja pimeää tutkimusasemaa. Herätessä pelaajan muistikuvat aseman tapahtumista ovat hatarat, mutta yksi asia on varma: jotain on pahasti vialla. Ennen pitkää pelissä kiemurellaan pitkin tutkimusaseman labyrinttimaisia käytäviä, jossa joku tai ”jokin” voi yllättää milloin tahansa. Pelaaja ei kuitenkaan pysty puolustamaan itseään, jolloin ainoa vaihtoehto on paeta tai piiloutua.

SOMA:ssa hyödynnetään paljon psykologisen kauhun elementtejä eikä luoteta vain säikyttelyyn. Peliä pelatessa on selvää, että tekijät ovat kauhupelien kehittämisen ammattilaisia. SOMA rikkoo perinteisen kauhun rajoja tuoden uudenlaisia kylmiä väreitä ja kauhun hetkiä myös genreen perehtyneille faneille. Frictional Games tarjoaa lisäksi vaihtoehdon niille pelaajille, joille kauhupelit ovat liikaa, mutta jotka haluavat kuitenkin kokea SOMA:n kutkuttavan maailman ja tarinan. Tekijät ovat nimittäin lisänneet peliin Safe Mode -tilan, jolloin pelattava hahmo ei voi kuolla. Tässä tilassa pelin hyytävän tunnelman voi kokea ilman jatkuvaa pelkoa vihollisten kuolettavista yllätyshyökkäyksistä.

Joulukuun PlayStation Plus -pelit ovat ladattavissa 4.12. lähtien.

Lähde ja kuvat: PlayStation